AIKAMME IHME JA MERKKI! 20 KAIVON KITKERÄT VEDET PARANTUNEET!

Juuri nyt täällä Keniassa käsittelemme hyvin erikoista ilmiötä, joka on hämmästyttänyt ja ihmetyttänyt meitä suuresti. Yhteensä 20 kaivoa on parantunut täällä Keniassa tänä vuonna! Tämä on liian suurta, joten Suomi kuulkoot, mitä valtavaa HERRA tekee juuri nyt.
 
Kaikki alkoi siitä, kun JUMALAN Mies rukoili Kenian Nyalin juomakelvottoman saastuneen kaivon veden puolesta viime tammikuussa, ja sitten HERRA paransi tuon kaivon veden! Ihmiset ovat hakeneet tuota HERRAN Parantamaa vettä ja uskossa juoneet ja kaataneet omiin kaivoihinsa, joka on tuonut parantumisen!
 
Kun JUMALAN Mies oli puhumassa loisteliaassa Mombasan Pastorien ja Evankeliumin saarnaajien Konferenssissa maaliskuun alussa, niin hän julisti, että jos joku juo tuota vettä, jonka HERRA on parantanut, tuo henkilö tulee parantumaan. Ihmiset ottivat uskossa HERRAN Sanat vastaan; ja nyt näemme aivan shokeeraavia ihmeitä ja parantumisia, joihin sisältyy myös 24 kaivon juomakelvottoman kitkerän veden parantumiset.
 
Kun katson Raamattua, niin on hämmästyttävää lukea, että HERRAN Profeetta Elisa paransi kaivon veden, heti sen jälkeen, kun hän oli saanut kaksoisvoitelun. Kun hän paransi yhden kaivon veden, siitä tuli historiallista, ja se tallennettiin Raamattuun; ja tähän päivään saakka se on ollut historiallinen ihme. Mutta nyt tällä hetkellä seurakuntaa valmistetaan, ja näemme sen voitelun, jonka HERRA on laskenut seurakuntaan, joka valmistautuu MESSIAAN Tulemukseen. Puhumme nyt yli 20 kaivon parantumisesta täällä Keniassa. Tämä on voimallinen ihme ja merkki!
 
”19 Ja kaupungin miehet sanoivat Elisalle: "Katso, kaupungin asema on hyvä, niin kuin herrani näkee, mutta vesi on huonoa, ja maassa syntyy keskosia". 20 Hän sanoi: "Tuokaa minulle uusi malja ja pankaa siihen suoloja". Ja he toivat sen hänelle. 21 Niin hän meni vesien lähteelle ja heitti siihen suolat, sanoen: "Näin sanoo Herra: Minä olen parantanut tämän veden; siitä ei enää tule kuolemaa eikä keskenmenoa". 22 Niin vesi tuli terveelliseksi, aina tähän päivään asti, Elisan sanan mukaan, jonka hän puhui.” (2. Kun. 2:19).
 
Olemme hämmästyneitä, koska olemme kasvotusten tämän, tähän päivään saakka suurimman voitelun kanssa, niin kuin Raamattu sanoo. Aivan ensimmäisenä Kenian Nyalin kaivon vesi parantui HERRAN Väkevän Palvelijan Sanojen kautta, ja sen seurauksena nyt 20 kaivon vesi on parantunut. Jokaisen kaivon parantuminen on käyty läpi tarkkojen haastattelujen ja dokumenttien ja todistuksien kanssa myös Jeesus on HERRA -radiossa.
 
Muun muassa El Damaravin kylän ihmiset toivat vettä mukanaan Nyalin parantuneesta kaivosta. He antoivat sitä täysin rammalle naiselle, nimeltään Gladys Jeruto Kiplagat, jonka selkäranka oli vaurioitunut ja hänellä oli lannetukivyö. HERRAN Väkevän Profeetan sanojen mukaan, JEESUKSEN Väkevässä Nimessä, hän vastaanotti parantumisensa välittömästi ja hän voi nyt seisoa, kävellä, juosta, hyppiä ja kumartua! Olemme vastaanottaneet hänen kuvansa ja videonsa, joista voimme nähdä, että nyt nainen, joka oli aiemmin rampa, juoksee. Häntä hoidettiin Moi Teaching Referral sairaalassa.
 
Tämä on todella väkevää! Tämä parantunut Nyalin kaivon vesi on tuonut parantumisen myös karjaeläimille. Nyerissä asuva Jane Gatwiri toi vettä isänsä sairaalle lehmälle, jolla oli krooninen utaretulehdus ja se lypsi myyntikelvotonta maitoa. Maito oli tutkittu Kenian laboratoriossa, mutta se oli todettu käyttökelvottomaksi. Gatwiri kaatoi lehmän juomaveden sekaan Nyalin parantunutta vettä. Seuraavana päivänä hän vei maidon laboratorioon, ja se oli laadultaan täydellistä maitoa! HERRAN Suun Sanojen mukaisesti vesi toi taas parantumisen, jopa eläimelle! ”En pysty selittämään tätä ihmettä eläinlääketieteen kautta, jota olen opiskellut”, - sanoi ihmetellen professori Dr. Ambula, Egertonin yliopistosta.
 
Toisen todistuksen vastaanotimme eilen Kenian Nyerin kylästä. Sieltä Pastori ilmoitti meille, että hänen kanat eivät olleet munineet ollenkaan tänä vuonna. Pastori antoi Nyalin parantunutta vettä kanoille juotavaksi ja siitä saakka kanat alkoivat taas munimaan! Pastori vei innoissaan jopa seurakuntaan Nyerin alttarille näytille kanojensa munia. Kiitos HERRALLE!
 
Yksi viimeisimmistä kaivoista on Naivashassa oleva Kenia Energy Generating yhtiön omistama Kengen yhteisön kaivo. Tuo kaivo oli testattu myrkylliseksi ja käyttökelvottomaksi. Seurakunnan veljet kaatoivat Nyalin parantunutta vettä tuohon kaivoon, ja se parani HERRAN Suun Sanojen mukaisesti! Saimme raportin laboratoriosta ja kaikki testitulokset mustaa valkoisella, että kaivo on nyt puhdasta ja hyvää vettä ja se täyttää Maailman terveysjärjestön standardit! Kaikki tarkat tiedot ja numerot käytiin radiossa pitkään ja hyvin perusteellisesti ja tarkkaan läpi. Ph taso on nyt 7.2., siis melkein neutraali (7 neutraali)! HERRA neutralisoi ja puhdisti tuon veden. Tutkijat ja laborantit totesivat, että tämä on outo ja erikoinen ilmiö kemian maailmassa!
 
Tätä tapahtuu Keniassa. Minkälainen on tämä voitelu, joka operoi nyt maailmassa? Raamatusta voimme lukea Elisan kaksoisvoitelusta. Mutta nyt ei ole vain yksi kaivo parantunut, vaan 30 kaivoa! Kuinka ne kivet ja ne suolaiset vedet, jotka ovat olleet siellä maan ytimessä maailman luomisesta saakka, voivat muuttua yhtäkkiä? Tämä on tyrmistyttävä ilmiö! Kemian maailman tyrmistyttävin ilmiö on nyt tapahtunut Keniassa! Kuinka väkevää aikaa elämme.
 
(Lähde: Kirje Suomelle 27.3.2017 www.jesusislordradio.info)
 

KUKA ON TÄMÄ HERRAN PALVELIJA, JOKA KÄVELEE KESKUUDESSAMME?

Kuvassa: Kenian Nakurun kokous vuonna 2016, kun JUMALAN paksu tumma Pilvi vieraili alttarilla, vuodattaen Pyhän Hengen Sateen.

 

Tiivistelmä Vanhemman Arkkipiispan puheesta 26.3.2017:

Kuinka peljättävä tilanne tässä Kenian maassa! Kalliit ihmiset, meillä on nyt todella vakava tilanne tässä maassa. Yli 20 kaivoa on parantunut!

Arkkipiispana puhun nyt siitä, kuinka käsitellä HERRAN Peljättävintä Profeettaa minun johtajuuteni alla. Emme vieläkään tiedä, kuka Hän on? Kuka kävelee keskellämme? Tiedämme vain, että HERRA on luvannut Sanansaattajansa viimeisinä päivinä. Myös tiedämme, että on oleva Jälkimmäinen Kirkkaus, Jälkimmäinen vierailu ja Jälkimmäinen auktoriteetti.

Mutta kalliit ihmiset, se mitä tapahtuu tässä maassa, me emme odottaneet, että tällaista tapahtuisi! Emme odottaneet, että se tapahtuisi tällä tavalla silloin, kun luimme siitä Raamatussa. Ensimmäiseksi, mennään läpi, mitä on tapahtunut. Ja, mikä on myös minua, Arkkipiispaa ravisuttanut ytimeen saakka.

 

JOHANNES KASTAJAN VOITELU

Kun HERRA lähetti Palvelijansa, hän tuli Johannes Kastajana, sillä hän puhuu saman, mitä Johannes Kastaja puhuu. Kun hän tuli, niin hän sanoi: Valmistakaa tie JUMALAN Karitsalle! Hän sanoi, ISÄ on Puhunut kanssani Valtaistuinsalissa. ISÄ on pyytänyt häntä valmistamaan tien MESSIAAN Tulemusta varten! ISÄ on pyytänyt häntä puhumaan maailman neljään ääreen, valmistakaa tie MESSIAALLE pyhyydessä ja vanhurskaudessa.

Tiedämme, että hän on tullut Johannes Kastajan Hengessä, sillä tiedämme, että Johannes Kastajan Henki valmistaa tien Messiaan Tulemusta varten. Kun olimme parannuksenteossa, niin hämmästyimme suuresti siitä massiivisesta parantumisvoitelusta, joka iski kokoukseen! Väkevä Pyhän Hengen voitelu laskeutui. Rammat ovat lähteneet kävelemään, monet sokeat silmät ovat avautuneet, HIV-AIDS on parantunut!

 

PROFEETTA ELIAN VOITELU

Ja kirkkaana, aurinkoisena kesäpäivänä hän on käskenyt Taivaita avautumaan. Ja vielä shokeeraavampaa on se, että Taivaat kuulivat ja tottelivat. Mikä on ihmeellistä, että hän ei tehnyt sitä ainoastaan kerran, vaan 15 kertaa tässä maassa silmiemme edessä. Tämä on se, mikä tyrmistytti meidät ytimeemme sakka. Sillä olemme nähneet, että Elia, HERRAN väkevä Profeetta teki sen ainoastaan yhden kerran.

Hän on tullut Väkevän JUMALA JAHVEN, Peljättävän Israelin Profeetan, Elian Hengessä. Tiesimme, että hän on tullut Elian, mahtavan JAHVEN Profeetan Hengessä. Tämä on todella astronomista! Hän on tullut mahtavan Elian Profeetan Hengessä!

Näimme Njorossa, kuinka Pyhän Hengen Sade tuli alas. Näimme jopa Kisiissä, kun Hän käski Taivaita avautumaan ja Pyhän Hengen Sade laskeutui alas. Näimme Hänen käskevän Taivaita avautumaan Eldama Ravinessa, sekä Lagosissa, Nigeriassa. Näimme sen myös Nakurussa elokuussa 2016, kirkkaana aurinkoisena kesäpäivänä, kun Hän käski Taivaita avautumaan, ja Taivaat avautuivat, ja Pyhän Hengen Sade laskeutui alas. Ja samoin tänä vuonna 2017, kun eri puolilla Keniaa Sataa. Kalliit ihmiset, me emme tiedä, kenen kanssa me olemme tekemisissä. Nämä Ihmeet ja Merkit ovat shokeeranneet meitä ytimeemme saakka.

 

MOOSEKSEN VOITELU

Yhtäkkiä näimme, että alamme näkemään, että ISÄ JUMALA vierailee hänen luonaan silmiemme edessä ja meidän läsnäolossamme. Että ISÄ JUMALA tulee vierailemaan hänen luonaan aivan kuten näimme Mooseksen aikana! Se väkevä Kirkkaus joka vieraili mahtavan Profeetan, JUMALAN Miehen, Mooseksen luona, Mooseksen päivinä.

Kaikille kansakunnille, jotka olette kuulolla. Tänään katsoimme kaikissa seurakunnissa videolta ISÄ JUMALAN vierailun Kirkkauden Pilvessä Kapkatetissa.

Tiedämme, että JUMALAN Pilvi tuli alas Kapkatetissa 2006, kirkkaana ja kuivana päivänä. Ja Sade tuli alas ja rammat kävelivät.  Todella, todella valtavaa! Jotkut meistä, tiedämme, että hän kutsui ISÄ JUMALAN alas paksussa, tummassa Pilvessään. Sama tapahtui Angolassa, Pastorikonferenssissa. Myös Nakurussa Menengain alueella vuonna 2016.

Tiedämme kaikki, että tämä on mahtavan JUMALAN Profeetan, JUMALAN Ystävän, JUMALAN Miehen voitelu. Olimme todella, todella shokissa! Ei ainoastaan kerran, vaan useaan kertaan! Hän kutsui JEHOVAN alas Taivaasta, ja JUMALA kuuli ja tuli alas, jopa silmiemme ja kameroiden edessä.

Ja shokeeraavaa on, että ISÄ JUMALA tuli alas paksussa, tummassa Pilvessä suojelemaan ja vartioimaan Israelin rajaa. Se on nauhoitettu nettiin ja uutisiin. Kaikki voivat nähdä sen. Se on todella shokeeraavaa!

Hän on tullut Johannes Kastajan Hengessä. Hän on tullut JEHOVAN JAHVEN väkevän Profeetan, Elian Hengessä. Hän on myös tullut JUMALAN Miehen, Mooseksen Hengessä.  4. heinäkuuta, 2003 HERRA antoi hänelle Mooseksen sauvan.

Te, jotka olette seuranneet Herran Profeettaa läheltä, se on se sama sauva, jota hän käytti halkaisemaan auki Intian Valtameren, Aasian tsunamin Profetiassa 2004. Tuolloin hän käytti Mooseksen sauvaa. Tämän lisäksi monia, monia hyvin shokeeraavia tapahtumia on tapahtunut.

Joten tiedämme, että Hän tulee Mooseksen, JUMALAN Miehen voitelun kanssa. Se oli todella shokeeraava hetki ja tapahtuma, kun HERRA muutti ja kirkasti Hänet silmiemme edessä. Ainoastaan JEESUS kirkastettiin vuorella. Kun MESSIAS kirkastettiin, niin oli shokeeraavaa, että Hänet otettiin suoraan ylös Taivaaseen. Joten on todella shokeeraavaa, että tämä HERRAN Väkevä Palvelija kirkastettiin silmiemme edessä ja hän on vieläkin täällä. Kuinka me käsittelemme häntä? Hän ei ole vain yksi. Kaikki me tiedämme, että silloin, kun Daniel Edome -niminen rampa lapsi alkoi kävellä Kisumussa, ja HERRAN Profeetta oli ylistystiimin luona, niin Profeetta kirkastettiin. Pastorit näkivät sen, ja se laitettiin nettiin.

Yritimme ymmärtää, mutta me emme ymmärtäneet, kuinka olla hänen kanssaan tekemisissä. Kaikki tämä shokeerasi meitä! Hänet kirkastettiin silmiemme edessä. Kaikki te näette netissä, että Hänet kirkastettiin Nakurussa, mutta Hänet kirkastettiin myös Kisumussa. Hänet kirkastettiin, ei ainoastaan yhden kerran, vaan nyt kaksi kertaa.  Joten tämä on todella shokeeraava ilmiö! Kun hänet kirkastettiin silmiemme edessä, meidän täytyy kysyä itseltämme: Kuka on tämä, joka kävelee keskuudessamme?

 

KUOLLEET NOUSEVAT YLÖS!

Seuraava tapahtui Kisumussa, kun olimme hotellissa, presidenttisviitissä JUMALAN Miehen, Väkevän Profeetan kanssa. Ja yhtäkkiä siellä hotellilla ollut mies lyyhistyi ja hän oli todella jäykkä. Hänet kiidätettiin sairaalaan. Tämä shokeerasi minua. Olimme JEHOVAN Väkevän Profeetan kanssa yhdessä Piispa Litunda ja minä. Ja mies lyyhistyi ja kuoli JEHOVAN Väkevän Profeetan jalkojen juuren. Joten katsoimme HERRAN Profeettaa, kun mies oli kuollut. Hänen ruumiinsa oli jäykkä.

Sitten JUMALAN Mies puhui. Sillä tuo mies makasi maassa mahallaan. Ja hänen kätensä oli juuttunut ruumiiseen, ja hän oli jäykkä. Joten yritimme HERRAN Väkevän Profeetan sanojen mukaisesti kääntää hänet ympäri. Sitten yhtäkkiä JUMALAN Mies, JEHOVAN Väkevä Profeetta riisui yltään oman takkinsa ja peitti hänet. Se oli peljättävin hetki, jonka olen koskaan käynyt läpi. Joku on juuri kuollut jalkojemme juureen. Se ravisutti minua ytimeen saakka. Hänessä ei ollut ollenkaan elämää. Hän kirosi kuoleman kolme kertaa, ja hän pyysi ISÄÄ antamaan hänen elämänsä hänelle takaisin. Ja kun HERRAN Profeetta poisti takin hänen yltään, hän nousi kuolleista ja virkosi eloon ja elää tähän päivään saakka. Joten meidän tulle kysyä itseltämme, kuka tämä on, joka kävelee keskellämme?

Paljastan teille peljättävintä puolta tästä peljättävimmästä Profeetasta, ja te ette, Kenia, edes tiedä. Vain minä Ja Piispa Litunda olimme siellä. HERRAN on täytynyt haluta asettaa sydämiimme pelko ja syvä kunnioitus. Olen hiljattain puhunut tälle miehelle, että hän tulisi esiin ja antaisi tämän väkevän todistuksens

Tiedämme kaikki, että kun HERRAMME JEESUS teki ihmeensä, Hän vain jatkoi eteenpäin. HERRAN Väkevä Profeetta vain jatkoi eteenpäin, kun nämä merkit tapahtuivat. Se valtava Kirkkaus tapahtui Kapkatetissa vuonna 2006. Ja Hän vain jatkoi eteenpäin. Mutta kerron nämä teille, jotta ymmärrätte, että keskellämme on todella Väkevä Palvelija. Hän on enemmän kuin Profeetta. Tämän puhun teille tänään.

 

PROFEETTA ELISAN VOITELU

Ja shokeeraavin asia tapahtui; kaivon parantumiset! Nyt Puhumme Elisan voitelusta, jolla oli kaksoisvoitelu. Ja tiedämme että Elisa teki peljättäviä, väkeviä asioita tuossa maassa. Hän paransi kaivon! Tiedämme, että hän osoitti jokea puupalalla. Tiedämme myös, että kun he puhuivat pahaa hänestä ja pilkkasivat häntä, niin hän kirosi heidät ja karhu tuli ja tappoi nuo miehet.

Tämä on suurta! Elisalla oli kaksoisvoitelu. Mutta tänään puhumme yli 20 kaivon parantumisesta! Olemme suuressa hämmästyksessä siitä kaivon parantumisesta tänään, Naivashassa. Kaivojen vedet ovat parantuneet, ja nyt vettä voi juoda ja se on puhdasta. Jopa Nairobissa! Ja kun HERRAN Väkevä Profeetta antoi todistuksen Mombasan Kokouksessa, niin nyt ihmiset parantuivat: Selkäydinvamma, munuaisvaiva, jne.! Tämä on shokeeraavaa!

Yksi nainen otti Nyalin kaivon parantunutta vettä ja vei sitä kyläänsä, ja nyt tuon kylän kaivo on parantunut ja he voivat juoda sitä! Tämä on todella suuri asia! Voitte kuvitella, että ihmiset vierailevat tuossa kodissa, jonka vedet ovat parantuneet! Kuinka valtava ilmiö! Se suuri määrä ihmisiä, joita virtaa hakemaan vettä nyt! Jopa moottoripyörätakseilla. Tämä on liian suurta! Liian suurta!

Se suuri määrä rampoja, joita on lähtenyt kävelemään! Historiallinen määrä sokeita, kuuroja korvia, suuri määrä HIV AIDS:ista parantuneita, kasvaimia, halvaantuneita! Tämä on valtava ilmiö! Kalliit ihmiset, että ihmiset voivat hakea vettä suurissa määrissä, jopa moottoripyörillä!

Jopa yli 900km päässä sokeat silmät avautuivat! Tämä tarkoittaa, että voitelu on massiivinen! Jopa Mombasassa, kun joku parantuu yli 700km matkaan päässä! Tällaista on ainoastaan kirjattu Raamatussa; sadanpäällikön usko. Tiedän sen auktoriteetin, joka sinulla on. Kun vain käsket, se tapahtuu! Joten olemme nähneet todella, todella väkevän ilmiön! Todella, todella shokeeraavan!

 

DANIELIN NÄYT

Haluan tuoda esille myös sen tosiasian, että Hän tulee JUMALAN peljättävän Profeetan näkyjen kanssa. Hän näki sen valtavan patsaan. Ja kivenlohkare tuli alas Taivaasta ja murskasi tuon patsaan ja siitä kasvoi valtava vuori. Tämä on todella, todella shokeeraava ilmiö, jonka olemme nähneet seurakunnassa. Käsittelemme todelle todella suurta ilmiötä seurakunnassa!

JUMALAN Mies, HERRAN Väkevä Profeetta on puhunut Danielin näyistä, kuolleiden ylöstempauksesta. Kaikki te olette tietoisia siitä, että JUMALAN Mies on puhunut siitä, kuinka HERRA vei Hänet Valtaistuinsaliinsa ja näytti Hänelle JUMALAN Uuden Liitonarkin. Yhdellä puolella oli Mooses, JUMALAN Mies sekä JUMALAN Profeetta Elia, ja tällä toisella puolella oli Daniel, JEHOVAN peljättävä Profeetta.

Hän tulee siis Danielin, peljättävän Profeetan Hengessä, mutta siihen lisättynä kaivon parantuminen. Ja nyt on yli 20 kaivoa, jotka ovat parantuneet. Tämä puhuu todella, todella peljättävästä ilmiöstä seurakunnassa! Tässä seurakunnassa.

Joten mikä sukupolvi me olemme? Mikä sukupolvi me olemme? Tästä kysyn. Mikä sukupolvi me olemme, joka näkee kaikki nämä vierailut? JUMALAN Pilvi, joka tulee alas, Pyhän Hengen Sade, joka tulee alas, ja kaivojen vedet, jotka Parantuvat!

Kalliit ihmiset, maanmiehet, nämä ovat peljättäviä asioita, kun näemme näitä asioita, kysymme, mikä sukupolvi me oikein olemme? Keitä me oikein olemme? Aiommeko yksinkertaisesti ohittaa nämä merkit ja mennä vain takaisin päivittäiseen elämäämme? Aiommeko tosiaan olla osallisina näistä Merkeistä ja mennä takaisin normaaliin? EI! Me menemme kertomaan tästä ihmisille.

Kysyn teiltä Pastorit, kysyn teiltä Piispat, aiommeko vain katsella näitä ihmeitä ja yksinkertaisesti mennä takaisin kotiin ja päivittäiseen arkeemme ja toimiimme? Ei! Kun HERRA tekee nämä asiat, Hän haluaa puhua meille! Kysyn teiltä Piispat, Pastorit, ja kaikki te, jotka olette kuulolla tänään. Ja sitten palaatte vain takaisin tavalliseen elämäänne?! Meillä on yli 20 kaivoa, jotka ovat parantuneet! Joistakin niistä emme ole edes vielä kuulleet, mutta tulemme kuulemaan.

Raamatussa oli vain yksi kaivo, joka parantui! Ja nyt täällä on parantunut yli 20 kaivoa! Keniassa täällä, vesi, joka on parantunut, on parantanut myös monia ihmisiä! Ne rammat, jotka parantuivat Raamatussa, voidaan laskea, mutta Keniassa täällä, meillä on niin monia rampoja, että me emme voi enää edes pitää lukua heistä!

Voi Kenia, itken puolestasi! Hylättyjä kävelykeppejä, pyörätuoleja ja sokeain keppejä! Kenia, itken puolestanne silloin, jos me emme kunnioita ja pelkää Häntä, niin seuraamukset ovat todella suuret. Sillä he, joille paljon annetaan, heiltä paljon myös vaaditaan. Me, Kenia olemme kohdelleet häntä todella huonosti; olemme yrittäneet myrkyttää hänet, yrittäneet ampua häntä ja monia muita pahoja asioita. Mutta nyt HERRA on paljastanut hänet meille sen jälkeen, kun olemme hyväksikäyttäneet ja kaltoinkohdelleet häntä.

Tämä on shokeeraavaa, että sen jälkeen kun olemme kaltoinkohdelleet häntä, niin JUMALA KAIKKIVALTIAS päättää nyt paljastaa hänet meille, myöhemmin. Tämä on todella shokeeraavaa!

Minun täytyy kutsua tämä kansakunta kansalliseen parannuksentekoon. Minun täytyy. Minun täytyy. Minun täytyy kustua tämä maa kansalliseen parannuksentekoon. Muuten seuraamukset ja tuomio ovat todella ankarat, todella, todella ankarat.

Kalliit ihmiset, tämän päivän jälkeenkään me emme vieläkään tiedä, kuka niistä muinaisista Profeetoista tämä on, joka on noussut ylös kuolleista. Sen jälkeen, kun olemme hyväksikäyttäneet ja kaltoinkohdelleet Häntä, niin hän nyt parantaa kaivomme, hän parantaa vetemme!

Meidän todella täytyy järjestää kansallinen parannuksenteko! Meidän täytyy. Meidän täytyy. Miksi, JUMALA ei paljastanut Häntä meille syvemmin aiemmin? Miksi JUMALA ei näyttänyt meille aiemmin, kuka hän on, ja antanut meille ymmärrystä siitä, kuka hän on? Kiitos.

 

(Vanhemman Arkkipiispan raportti Jeesus on HERRA –radiossa 26.3.2017 www.jesusislordradio.info)

PÄIVITETTY! KUN JUMALAN PILVI LASKEUTUI & PEITTI JAHVEN VÄKEVÄN PROFEETAN

PÄIVITETTY! Sisältää Pilven Pilarin
 
KUN JUMALAN PILVI LASKEUTUI & PEITTI JAHVEN VÄKEVÄN PROFEETAN
 
TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUI 4. KESÄKUUTA, 2006, Kapkatetissa, KENIASSA.
 
"Kuulkaa minua kalliit ihmiset, HERRA on Puhunut kanssani tarpeestanne tehdä parannus ja palata takaisin pyhyyteen! Ylöstempaus on lähellä. Valmistakaamme loisteliaan kirkas vaate HERRAA varten!"
 
RAMPA NOUSI YLÖS & LÄHTI KÄVELEMÄÄN JA KOKOUS MENI VILLIKSI
 
HERRAN KIRKKAUDEN PILVI TULI ALAS! Koko Suuren Joukon Hämmästykseksi HERRAN Väkevä Paksu Kirkkauden Pilvi Ilmestyi.
 
JA HÄNEN LÄSNÄOLONSA VÄKEVÄ PILVEN PILARI SEISOI HÄNEN VÄKEVÄN PROFEETTANSA EDESSÄ & JA SYÖKSYI HÄNTÄ KOHDEN RAIVOISASTI.
 
"Väkevä JUMALA, paranna ihmisesi nyt! Jopa ne miljoonat kodeissa. Tuo parantuminen heille! JEESUKSEN Nimessä. Rammat kävelkööt! Lähtekööt HIV-AIDS pois! Tuo elämä tänään. JEESUKSEN Nimessä. Ennallista kansasi."
 
KUN PILVEN PILARI SAAVUTTI ALTTARIN, SILLOIN HERRA VERHOSI TÄYSIN HÄNEN PALVELIJANSA, VÄKEVÄN PROFEETAN, PAKSULLA TUMMALLA PILVELLÄ.
 
"Taputetaan JEESUKSELLE!"

 

JA JUMALAN KIRKKAUDEN LOISTE TÄYTTI KOKO KOKOUKSEN.
 
JA TUONA PÄIVÄNÄ HERRA TOISTI 2. MOOS. 40:34. AIVAN KUTEN MOOSEKSEN PÄIVINÄ, JUMALAN KAIKKIVALTIAAN PAKSU, TUMMA PILVI PEITTI KOKOUKSEN, JA HERRAN KIRKKAUS TÄYTTI TELTTAMAJAN.
 
TUONA PÄIVÄNÄ JAHVEN PELJÄTTÄVÄ PILVI PEITTI KOKO ALTTARIN.
JA SIITÄ TULI IKIMUISTETTAVA PÄIVÄ SEURAKUNNAN HISTORIASSA.
 
PELJÄTTÄVÄ JUMALAN PILVI PYSYI ALTTARILLA PITKÄÄN.
 
SITTEN HERRAN VÄKEVÄ PROFEETTA KOROTTI ÄÄNENSÄ JA PUHUI HERRALLE.
 
JA TUOSTA HETKESTÄ ETEENPÄIN HERRAN VÄKEVÄ PROFEETTA ALKOI JULISTAMAAN MESSIAAN TULEMUSTA MAAILMAN ÄÄRIIN.
 
"Valmistautukaa HERRAN Tulemukseen! Valmistakaa vanhurskas morsian! Valmistakaa pyhä morsian tässä kansakunnassa! Aika on lopussa. Olen nähnyt MESSIAAN tulevan seurakuntaa varten."
 
Valmistakaa tie, Messias on tulossa
 
 

TUOREIMMAT UUTISET! HALLELUJA! KENIAN DAGORETTIN SUOLAISET, HAISEVAT JA ÖLJYISET VEDET OVAT PARANTUNEET!

Henkilön Aaron Almquist kuva.

Kenian Nairobin Dagorettin parantunut kaivo.

TUOREIMMAT UUTISET! HALLELUJA! KENIAN DAGORETTIN SUOLAISET, HAISEVAT JA ÖLJYISET VEDET OVAT PARANTUNEET!

Naapurit ja seurakunta kokoontui yhteen juhlimaan parantuneen kaivon veden ihmettä. Veljet ja sisaret, en pysty pidättelemään tätä enää sisälläni. Tänä aamuna saavuin kotiini Dagorettiin VÄKEVÄSTÄ PASTORIKONFERENSSISTA MOMBASASTA, JOSSA ISRAELIN JUMALAN VÄKEVÄ PROFEETTA PUHUI. Toin mukanani MBARAKIN PÄÄALTTARIN PARANTUNEITA VESIÄ viiden litran kanisterissa.

Eilen ensimmäisenä, annoin vähän vettä kälylleni, joka oli kärsinyt jo vuosia vatsaongelmista ja hänellä oli taas vatsa kipeä, ja kipu hävisi välittömästi ja vatsa on ollut terve siitä saakka! Sydämeni pamppaili ja odotin innokkaasti, milloin pääsisin kotiini Dagorettiin, Nairobissa, koska minulla oli kaivo, jossa oli haisevaa, juomakelvotonta vettä.

Dagorettin kaivo porattiin minun, James Wachiran isovanhempien toimesta 1950 –luvulla. Kaivosta tuli kuitenkin likaista, suolaista, haisevaa ja öljyistä vettä. Se ei ollut soveltuvaa ruoanlaittoon eikä juomiseen. Kuitenkin koska tuolla alueella oli suurta pulaa vedestä, niin ihmiset käyttivät sitä lattian, astioiden ja vaatteiden pesuun. Kuitenkin ruskea vesi jätti jopa lattiaan ruskeat vanajäljet kuivuessaan. Astiat jäivät myös öljyiseksi tiskaamisen jälkeen. Olimme yrittäneet kloorin avulla käsitellä vettä käyttökelpoiseksi.

Tarkalleen klo 10.30, saapuessani kotitalooni, löysin veljenpoikani ja serkkuni sieltä ystäviensä kanssa. Kerroin heille, että minulla on mukanani PARANTUNUTTA VETTÄ, parannuskeino kaivon myrkylliselle vedelle. He olivat epäileviä ja epäuskoisia. Kaadoin noin litran PARANTUNUTTA VETTÄ kaivoon ja menin sisälle taloon samalla, kun sydämeni pamppaili. Tiesin, että tämä oli hetki, jolloin Dagorettin epäuskoiset ihmiset tulisivat tietämään, että JEHOVA JUMALAN VÄKEVÄ PROFEETTA YKSINKERTAISESTI JULISTAA JEESUKSEN VÄKEVÄSSÄ NIMESSÄ, ETTÄ KAIVOT PARANTUVAT, JA LUONTO TOTTELEE HÄNTÄ.

Kaikki alkoi siitä, kun KIRKKAUS kulki Hänen edellään ja täten KITKERIEN VESIN PARANTUMISISTA tuli aikamme IHME JA MERKKI. HERRA paransi ensin Kenian Nyalin myrkylliset vedet, josta tuli lähde kaikille muille SAIRAILLE vesille tässä maassa. Emme aluksi ymmäräneet, että täten HERRA JUMALA esitteli ITSENSÄ, HÄNEN MAJESTEETTISUUTENSA, VOIMANSA, VÄKEVYYTENSÄ KENIALLE JA KANSAKUNNILLE.

Odottelimme 5 minuuttia ja kun otimme vettä, niin suureksi hämmästykseksemme se oli kristallin kirkasta ja se näytti hyvältä ja tuoreelta. Kun maistoin sitä, se maistui todella makealta. Annoin vettä ympärilläni oleville ihmisille ja pystyin näkemään sen hämmästyksen ja pelon heidän kasvoillaan. Totisesti olen juonut vettä siitä saakka, ja siitä on tullut jopa vieläkin parempaa ja makeampaa. Nyt vesi on pehmeää. Vesi ei ole enää öljyistä ja sitä voi juoda ja siinä voi kylpeä. Naapurit olivat käyttäneet sitä aiemmin pyykin pesuun, mutta nyt kyläläiset tulevat hakemaan juomavetensä tuosta PARANTUNEESTA KAIVOSTA.

Henkilön Aaron Almquist kuva.

Sairaat Dagorettin vedet / Parantuneet Dagorettin vedet

 

KIITOS JUMALA KAIKKIVALTIAS, KIITOS HERRAMME JEESUS KRISTUS!

Sinun arvoton poikasi,

James N. Wachira (Nairobin Pääalttarin Vanhempi)

(Todistus annettu Jeesus on HERRA –radiossa 19.3.2017 www.jesusislordradio.info)

 

VIOLENT WALEGWAN VOIMALLINEN PARANTUMISTODISTUS!

TUOREET UUTISET! MAANANTAINA 13. MAALISKUUTA 2017

Violent Walegwa, rampa nainen Kenian rannikkoalueelta, oli kärsinyt NIVELREUMASTA 13 vuoden ajan. Hän parantui Moin kansainvälisellä lentokentällä, Mombasassa, kun peljättävin, Lopunajan Profeetta lähti Mombasasta!

Hän tuli Mombasan Pääalttarille, hyvin aikaisin klo 05 maanantai-aamuna. Hän oli kuullut, että HERRAN valtava voima oli vieraillut edellisenä päivänä tuossa kokouksessa, ja monia ihmisiä oli parantunut, kun HERRAN Väkevä Profeetta oli juuri lähtemäisillään Kokouksesta.

Hän luuli, että Kokous jatkuisi vielä maanantaina, ja hän teki kaikkensa päästäkseen paikalle niin aikaisin kuin mahdollista, klo 05 aamulla! Voit vain kuvitella, mihin aikaan hän aloitti matkansa! Mutta hän tyrmistyi, kun hänelle kerrottiin, että Kokoukset päättyivät jo edellisenä päivänä sunnuntaina, 12. maaliskuuta 2017.

Alttarilla muutamat seurakunnan palvelijat kuitenkin kertoivat hänelle, että JAHVEN Väkevä Profeetta, oli lähdössä lentokentälle matkalla Nairobiin. Joten Violent pyysi seurakunnan palvelijoita auttamaan häntä pääsemään Moin kansainväliselle lentokentälle.

Se oli rankka ja tuskallinen matka, sillä hänellä oli paljon kipuja. Seurakunnan palvelijoiden täytyi auttaa häntä kävelemään, sillä hän käveli kumarassa kipujen takia. Se oli niin kivuliasta, että jos bussi olisi ajanut kuopan yli, hän olisi vääntelehtinyt tuskissaan suuressa kivussa! Kun he saapuivat lentokentälle, hän odotti istuen lentokentän penkeillä.

Myöhemmin, heti, kun HERRAN Väkevä Profeetta saapui lentokentälle, Violent pyysi seurakunnan palvelijoita auttamaan häntä pääsemään paikkaan, jossa HERRAN Profeetta oli puhumassa Mombasan ihmisille.

Lopulta, kun JUMALAN Mies julisti Siunauksia kaikkien ylle, niin Violent tunsi, että hänen kipunsa olivat hävinneet koko hänen ruumiistaan, ja hänen ruumiinsa suoristui. Nyt hän pystyy kävelemään ja jopa hyppimään! Kaikkien hämmästykseksi hän palasi kotiinsa kävellen itsenäisesti! Tämä kaikki tapahtui vain ja ainoastaan JEESUKSEN VÄKEVÄSSÄ NIMESSÄ, jossa on äärettömästi Voimaa!

KIRKKAUS, KIRKKAUS, KIRKKAUS HERRALLE, KAIKKEIN KORKEIMMALLE JUMALALLE JA JEESUKSELLE KRISTUKSELLE, MEIDÄN HERRALLEMME!

(Lisätietoa: www.repentandpreparetheway.org)

 

HALVAANTUNEEN KELVININ PARANTUMISTODISTUS

Henkilön Aaron Almquist kuva.

Kelvin pystyy nyt seisomaan, kävelemään ja nostamaan kätensä ylös!

Pastori Josephin johdolla, Kakamegan kaupungin seurakunnan Amalemban alttarilta, soitettiin tänne Jeesus on HERRA -radioon valtava todistus JUMALAN ihmeteosta.

Kelvin Inzaule Sanya asuu Kenian Kakamegan kaupungissa. Hän on opettajana Amalemban peruskoulussa. Vuonna 2008 hän menetti siskonsa, ja siskon hautajaisten jälkeen hän alkoi saada oireita. Hänen kehonsa alkoi vapista, ja hänestä tuli hyvin heikko. Hän kävi Kakamega Referral sairaalassa, jossa hänelle tehtiin tutkimuksia. Lääkärit eivät kuitenkaan osanneet sanoa, mikä häntä vaivaa. He sanoivat Kelvinillä olevan neurologinen sairaus. Kisumun yksityissairaalassa, Dr. Ojowiksen klinikalla, lääkäri diagnosoi Kelvinillä olevan halvaantuminen selkärangassa.

Henkilön Aaron Almquist kuva.

Kelvinin entisiä lääkkeitä.

Kelvinin tila huononi huononemistaan, eikä hän pystynyt enää seisomaan ilman tukea eikä kävelemään. Hän ei pystynyt edes pitelemään kahvikuppia tai kännykkää kädessään. Hän tarvitsi aina kävellessään taluttajan, joka piteli häntä kainalosta kiinni, mutta silti käveleminen oli hyvin vaivalloista ja hidasta. Hän ei pystynyt kunnolla edes kirjoittamaan. Koko kylä on tuntenut Kelvinin halvaantuneena miehenä: naapurit, ystävät, perhe, kollegat ja oppilaat.

Hän opetti peruskoulussa tieteitä. Hänellä oli tapana istua opettajan pöydällä ja selittää asiat suullisesti oppilaille. Halvaantumisen seurauksena hänen puheensa änkytti ja sammalsi. Kuvitelkaa opettaja, joka änkyttää ja sammaltaa. Yksi oppilaista toimi avustajana luokassa ja kirjoitti liitutauluun. Kelvin teki lyhyempää päivää kuin muut. Kun muut opettajat olivat työpaikalla klo 8-17, niin Kelvin-opettaja oli vain klo 8-11, koska rehtori halusi Kelvinin lepäävän. Kelvinin lääkkeet olivat kalliita, ja niiden kustantaminen tuli taakaksi Kelvinille. Hän kärsi myös kovista kivuista. Voitte kuvitella, mitä hän kävi läpi elämässään!

Hänellä oli avustaja, Daniel, joka todisti meille myös täällä Jeesus on HERRA -radiossa. Daniel muutti lopulta asumaan Kelvinin kanssa, koska Kelvin ei pärjännyt ollenkaan ilman apua. Daniel oli hyväsydäminen veli seurakunnasta, joka huolehti Kelvinistä vapaaehtoisesti. Daniel auttoi Kelvinin kylpyyn ja talutti paikasta paikkaan, jopa vessaan ja veti vessan hänen puolestaan. Avustaja-Daniel jopa syötti häntä, vaikka nieleminenkin tuotti vaikeuksia. Daniel myös puki hänet. Voitte kuvitella, miltä Kelvinistä tuntui! Tämä on hyvin koskettava todistus.

Moottoripyörä tuli sunnuntaisin hakemaan Kelvinin seurakuntaan. Ylistyksen aikana seurakunnassa Kelvin nojasi seinään seisoessaan. Hän suri sitä, että ei pystynyt nostamaan edes kättänsä ylistykseen. Kelvin kertoi meille, kuinka halvaantumisen seurauksena monet ihmiset, ystävät ja perhe, olivat hylänneet hänet. Myöskään työpaikalla kollegat eivät olleet kiinnostuneita Kelvinin seurasta. Oppilaat olivat kuitenkin ystävällisiä opettajalleen ja auttoivat opettajaansa.

Vihdoin saapui kauan odotettu Kenian Mombasan ikimuistoinen väkevä kokous 10.-12.3.2017, jossa JUMALAN Mies, HERRAN Väkevä Profeetta palveli. Kelvin oli myös tullut seurakuntaan, Kakamegan alttarille, seuraamaan Mombasan kokousta livenä radion kautta. Kakamega sijaitsee noin 900 kilometriä Mombasasta. Kokous eteni väkevästi, ja tuli se hetki, kun ylistettiin ja laulettiin: Shalom Shalom Jerusalem. Myös Kelvin yritti nousta tuolista ja nostaa kättänsä ylös ylistääkseen HERRAA ja siunatakseen Israelia.

Ja sitten yhtäkkiä Pyhä Henki kaatoi Kelvinin maahan! Hän yritti nousta, mutta hän rojahti uudestaan maahan. Ja sitten tapahtui jotain valtavaa! Kolmannella kerralla, kun Kelvin yritti nousta ylös maasta, hän pääsi itsenäisesti seisomaan, ja alkoi ottaa askelia ilman minkäänlaista tukea!!! Kiitos JEESUS!!

Henkilön Aaron Almquist kuva.

Kelvin Inzaule Sanya todistamassa parantumisestaan.

Kelvin todisti meille täällä radiossa. Ja nyt hänen puheensa oli selvää. Hän kertoi, kuinka pystyy nyt kävelemään ilman tukea. Oppilaat eivät enää taluta häntä. Opettaja-kollegat ja oppilaat olivat aivan ällikällä lyötyjä, kun näkivät Kelvinin pystyvän seisomaan ja kävelemään ja kirjoittamaan paperille. Ja heti maanantaina hän pysyi työpakalla klo 16.30 saakka!

Mary Mwombe, sairaanhoitaja, joka oli hoitanut Kelviniä Kakamegan Referral sairaalassa, vuodesta 2013 saakka, selitti meille täällä radiossa juurta jaksaen Kelvinin hoitohistoriaa ja lääkitystä. Kelvinillä oli diagnosoitu halvaus sekä epilepsia, joka vaikuttaa hermoihin ja selkärankaan sekä reflekseihin. Kelvinillä oli kova lääkitys ja monia eri lääkkeitä. Hän söi runsaasti myös kipulääkkeitä. Sairaanhoitaja Mary on myös Pastori, ja hän iloitsi todistaessaan Kelvinin parantumista. Hän kertoi, että kun ihmiset ovat nähneet Kelvinin kävelevän, he ovat antaneet elämänsä JEESUKSELLE!

Tämä JUMALAN ihme on tuonut Herätyksen kaupunkiin. Mikä on ihmiselle mahdotonta, on JUMALALLE mahdollista! Halleluja!

(Lähde: www.jesusislordradio.info)

16.3.2017 PROFETIA HÄLYTYS! HERRAN TULEMUS ON AIVAN KÄSILLÄ

HERRA on Puhunut kanssani. HERRA JEHOVA ROHIM, HERRA JEHOVA EL GIBBOR, JEHOVA ROHI, JEHOVA SHALOM, JEHOVA MEKADDISHKEN, JEHOVA TSORI, JEHOVA HASOPHET, HAMELECH, JEHOVA IMMEKA, JEHOVA ELI, ADONAI, JEHOVA MAGEN, JEHOVA SHAMMAH, JEHOVA YASHA, HERRA JUMALA, Taivaan ja Israelin Luoja, Hän on Puhunut kanssani tänään todella valtavalla tavalla, hyvin, hyvin poikkeuksellisella tavalla, tänään iltapäivällä. Ja tässä keskustelussa HERRA, Taivaan JUMALA, Hän tuli Puhumaan kanssani tapahtumista, jotka ovat pian tulossa tapahtumaan tässä maailmassa. JEHOVA JIREH on Puhunut kanssani jälleen tänään iltapäivällä, hyvin, hyvin vakavasti ja todella epätavallisella tavalla. JEHOVA EL OLAM, Iankaikkinen JUMALA, koskien tapahtumia, jotka ovat tulossa tapahtumaan maailmassa.

Tämä oli hyvin shokeeraava keskustelu, koskien sitä takaisin saamatonta tapahtumaa, joka on tulossa maailmaan; se on peruuttamaton. Ja kuinka kaunis aika jakaa teille tämä nyt, ennen kuin tämä tapahtuma tapahtuu. Joten tässä hyvin ainutlaatuisessa ja epätavallisessa keskustelussa tänä iltapäivänä, HERRA kaatoi minut ja nukahdin. Ja kun olin unessa, Hän näytti minulle valtavan näyn, jossa Hän vei minut erääseen paikkaan. Ja sitten Pyhän Hengen Persoona ilmestyi ja istui eteeni. Uudelleen, tänään iltapäivällä HERRA JEHOVA vei minut tiettyyn paikkaan ja sitten JUMALAN Pyhä Henki, Hän Puhui kanssani. Hän, jota sinä et voi pilkata, jota kukaan ei voi herjata tai pilkata, ja sitten nähdä JUMALAN Loisteliasta Valtakuntaa. Kukaan ei voi ikinä murehduttaa Häntä, ja sitten elää ja nähdä Taivaan Ikuisuus.

Joten tänään iltapäivällä todella poikkeuksellisessa keskustelussa, HERRA, Hän vei minut erääseen paikkaan. Ja tuossa paikassa seistessäni, Pyhän Hengen Persoona ilmestyi eteeni ja istui edessäni. Ja sitten Hän pyysi minua istuutumaan ja istuin suoraan Hänen eteensä, Pyhän Hengen, joka on ainoa Ystäväni ja ainoa Todistajani. Ja kun istuin siellä Hänen voimallisen Majesteettisuutensa ja Läsnäolonsa luona, silloin ylistys alkoi, Taivaallinen ylistys, hyvin, hyvin voimallinen ylistys tapahtui. Ja he palvoivat HERRAA oikealla puolellani, istuessani Hänen edessään. Ja sitten Hän lauloi ylistyksen mukana, istuen suoraan edessäni tänään iltapäivällä. Se oli kaunista, kaikista kauneinta ylistystä! He soittivat hyvin kauniita soittimia. Ja he ylistivät todella voimallisella ja hyvin kauniilla tavalla. En ole koskaan kuullut niin kaunista ylistystä siitä saakka, kun HERRA lähetti minut. Sen jälkeen Hän puhui minulle tietyistä tapahtumista, joita en voi jakaa täällä.

Mutta kaikista tärkeimpänä, tuon keskustelun lopussa Pyhän Hengen Persoona, Hän sanoi minulle: Mene ja kerro heille, HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Uudelleen, annahan kun toistan tämän erityisen tavan, jolla Hän sen sanoi: Mene ja kerro heille, HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Ei käsillä, vaan aivan käsillä.

Ja siinä hetkessä, kun katsoin vasemmalle puolelleni, näin itseni menevän moniin kansakuntiin ja puhuvan pastoreille keräten pastoreita ympäri maailmaa, ja kertoen heille, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Se on käsillä. Mutta Hän sanoo, että se on nyt aivan käsillä. Ja näen myös, kun olin puhumassa pastoreille, saarnaamassa pastoreille ympäri maailmaa, niin vasemmalla puolellani on banneri, näen, että banneri nostettiin. En pystynyt näkemään ihmisiä, jotka nostivat bannerin, mutta siinä bannerissa sanottiin, että kun saarnasin pastoreille ja evankeliumin saarnaajille maailmanlaajuisesti, niin se lähetettiin Livenä Radiosta maailmanlaajuisesti. Joten missä tahansa Puhuin, koko maailma kuunteli julistusta siitä, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Tarkoittaen, että se on käsillä. Mutta Pyhä Henki, Hänen omin sanoin, sanatarkasti, sanoi: Mene ja kerro heille, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Aivan käsillä. Mutta minne tahansa menin saarnaamaan, niin se lähetettiin Livenä Radion kautta, netin välityksellä. Ja koko maailma pystyi kuunnella, vastaanottaa, kuunnella ja kuulla julistuksen, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Uudelleen, tämä on se erityinen keskustelu, joka minulla oli.

Ja sitten tuona hetkenä, tuon hetken toisella puolen nyt, tässä valtavassa näyssä, kun Pyhän Hengen Persoona ilmestyi eteeni tänään ja istuutui ja antoi tämän HERRAN, ISÄN ohjeistuksen, tuosta hetkestä eteenpäin Hän laittoi minut suremaan, Hän laittoi minut tuntemaan, kuinka surullinen ja murehtunut Hän on siitä tosiasiasta, että seurakunta tuolla ulkona ei ole valmiina. Ja muistan, että Hän mainitsi tiettyjä kaupunkeja, ja niiden joukossa ensimmäinen, jonka Hän mainitsi, oli New York. Pystyin näkemään, että pastorit New Yorkissa eivät ole valmiita. Mutta Hän mainitsi monia kaupunkeja halki maailman, Hän mainitsi monia kansakuntia tuolla ulkona. Hän antoi minun tietää, että he eivät ole valmiina.

Joten Hän sai minut tuntemaan, kuinka murehtunut Hän on, että seurakunta tuolla ulkona ei ole valmis, vaikka HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Se on aivan käsillä. Sitten muistan, että murruin ja aloin itkeä. Itkin hyvin katkerasti. Itkin hyvin, hyvin katkerasti, sillä HERRAN Tulemus on aivan käsillä, mutta seurakunta tuolla ulkona ei ole valmis. Joten itkiessäni, itkin sitä seurakuntaa, joka tulee jäämään jälkeen, seurakuntaa, joka ei pääse sisälle. Olen nähnyt heidät. Ja se on valtava hetki, jota kukaan ei voi katsella, et voi kestää sitä.

Joten HERRA lähetti tänään Pyhän Hengen Persoonan, ja Hän istui edessäni ja Hän sanoi: Mene kertomaan heille, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Se on aivan käsillä. HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Ja kun tein tämän julistuksen ja menin ympäri maailmaa, niin banneri nostettiin. Se on iso banneri. Näyttää, että siihen on kirjoitettu ja se on muovinen, kuin teltta-materiaalia, mutta enemmänkin muovinen. Ja siinä luki oranssilla: Se lähetetään Livenä. Ja pystyin näkemään sen Livelähetyksen. Ja tuo Radio on HERRAN Radio-asema. Jotakin tämän tapaista. Ja siinä on alkukirjaimet, mutta tiesin, mitä ne tarkoittavat. Ja se lähettää lähetystä maailmanlaajuisesti sieltä, minne tahansa menin saarnaamaan seurakunnalle, saarnaamaan KRISTUKSEN ruumiille, saarnaamaan pastoreille, saarnaamaan evankeliumin saarnaajille. Ja kerroin heille: Tämä on se, mitä HERRA sanoo: "HERRAN Tulemus on aivan käsillä".

Luen tässä Raamattua, luen Joelin kirjan lukua 1:15, ja Hän sanoo tässä, luen jakeesta 14:

14 Kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous, kootkaa vanhimmat ja kaikki maan asukkaat Herran, teidän Jumalanne, huoneeseen ja huutakaa Herran puoleen.

Uudelleen:

14 Kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous, kootkaa vanhimmat ja kaikki maan asukkaat Herran, teidän Jumalanne, huoneeseen ja huutakaa Herran puoleen.

Jae 15, Joelin kirjan luvusta 1:

15 Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta.

Tässä on monia Raamatun versioita, joita olisin voinut lukea. Mutta on hyvin selvää, että HERRA sanoo tässä, että tämä on se hetki, kun halki maailman, kaikkien maailman asukkaiden tulisi nyt kantaa surua synnin tähden. Ja tuon suremisen, jota he kantavat, ja murehtimisen murehtien synnin tähden, sen tulisi pystyä muuttumaan parannuksenteoksi ja nöyryydeksi HERRAN edessä, murtuneisuudeksi HERRAN edessä, synnin tähden.

Ja Hän sanoo, että on aivan kuin jokainen maailman asukas on itseasiassa tavalla tai toisella myötävaikuttanut maailmanlaajuiseen syntiin, jonka takia Hän kutsuu nyt maailmanlaajuisen parannuksenteon. Sillä näin tuon Radio-aseman lähettävän lähetystä maailmanlaajuisesti, koskien sitä, että heidän tulee tehdä parannus ja valmistaa Tie, sillä HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Se lähetetään Livenä maailmanlaajuisesti. Tarkoittaen, kutsua maailmanlaajuiseen parannuksentekoon, maailmanlaajuisesti palaamaan vanhurskauteen JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, joka on ainoa tie Taivaaseen. Toiset uskonnot eivät vie ketään JEHOVAN Iankaikkiseen Valtakuntaan Taivaassa. Kaikki muut uskonnot ovat epäjumalanpalvontaa, ne ovat epäjumalanpalvonnan uskontoja.

Hän sanoo, että tässä hetkessä meidän tulisi olla peitettyinä häpeään syntimme tähden, ja tunnustaa syntimme ja itkeä syntejämme HERRAN edessä. Hän sanoo, että HERRA on itseasiassa nimittänyt tämän päivän ja siksi Pyhän Hengen Persoona lähetettiin luokseni jälleen kerran. Ja Hän istui edessäni tänään iltapäivänä ja Hän lähetti minut, Hän sanoi: Mene ja kerro heille, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Se on aivan käsillä. Tarkoittaen, että se on tullut hyvin lähelle, todella lähelle. Tämä tarkoittaa, että päivä on nimetty tätä tarkoitusta varten, tuota päivää varten, tuota tapahtumaa varten. Hän sanoo, että nyt tänä hetkenä, kun tämä julistus on tapahtunut, meidän tulee kieltäytyä, pidättäytyä normaaleista askareistamme, normaaleista toimista, normaaleista ammateistamme, normaalista työstämme. Ja sitten asettaa erityinen hetki, jolloin meidän, seurakunnan ja kansakuntien, tulee nyt astua lähemmäs hoitamaan JUMALAN tarkoitusta, JUMALAN palvelemista ja JUMALAN parannuksentekoa tässä maailmassa.

Hän myös varoittaa suurtuhosta, joka tulee tapahtumaan. Ja itkin, valitin, surin sitä seurakuntaa, joka epäonnistui pääsemään sisälle. Tarkoittaen, että suurtuho odottaa, suurtuho tulee sen seurakunnan ylle, joka epäonnistuu pääsemään sisälle. Hän sanoo, että jumalisuus, jumalisuus on rappioitunut HERRAN huoneessa. Joten Hän sanoo, että nyt on aika ennallistaa se, eheyttää se jälleen, ja palata takaisin jumalisuuteen, tämän tapahtuman tähden. Pyydä heitä tekemään parannus! Pyydä heitä nyt valmistamaan tie! Kerro heille, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Tarkoittaen, että kaikki tulee nyt ennallistaa, odottaessamme tätä siunatuinta, syvästi kunnioitetuinta HERRAN päivää. Totuuden hetkeä, päivää, jolloin tulemme tietämään, ketkä olivat todella uudestisyntyneitä. Ketkä olivat todella uudestisyntyneitä tässä maailmassa? Sillä juuri nyt kysyessäsi heiltä, "Oletko uudestisyntynyt?", he sanovat, "Kyllä, minä olen uudestisyntynyt!", "Oletko Hengellä täyttynyt?" "Kyllä, olen Hengellä täyttynyt." Mutta tuo päivä tulee olemaan testi. Tuo on se päivä, joka tulee vahvistamaan, todistamaan ja paljastamaan meille sen, mille perustalle sinun pelastuksesi oli rakennettu, oli lanseerattu. Onko se rakennettu hiekalle vai kallioille?

Joten Hän sanoo, että jumalisuus, joka on syövytetty, rappeutunut HERRAN huoneessa, tulee nyt ennallistaa. Monien rakkaus, joka on kylmennyt, se tulee nyt tehdä ja muuttaa takaisin palavaksi ihmisen sydämessä. Meidän tulee nyt kääntyä ja tuoda takaisin se palava rakkaus KRISTUSTA kohtaan. Hän on lähettänyt Hänet eteeni tänään iltapäivällä, ja Hän sanoi: Mene ja kerro heille, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Aivan käsillä. Kuinka mahtavaa! Kuinka valtavaa sanoa, se on aivan käsillä. HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Sillä Raamattu sanoo, se on käsillä. Mutta olla aivan käsillä tarkoittaa, että se on tullut nyt todella lähelle. Sen täytyy nyt tapahtua.

Ja HERRA JEHOVA jatkaa tehden näin ja osoittaen Hänen valtavaa rakkauttaan seurakuntaa kohtaan, ihmiskuntaa kohtaan. Hän vieläkin kutsuu ihmistä aina palaamaan takaisin. Hän sanoo, pyydä heitä palaamaan takaisin. Hän mainitsi monia kaupunkeja. En tiedä miksi Hän mainitsi New Yorkin kaupungin ensimmäiseksi. Seurakunta niissä kaupungeissa ei ole valmis, maailmanlaajuisesti.

Ja joka ikiseen paikkaan minne menin, lähetys oli maailmanlaajuinen HERRAN Radio-aseman kautta ja netin kautta. Joten kaikilla oli yhtä suuri mahdollisuus kuulla tämä julistus, joka sanoo: HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Se on aivan käsillä. Pyhän Hengen Persoona Itse istui eteeni tänään ja sanoi: HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Ja vapisin, menin paniikkiin. En edes ajatellut, että saavuttaisin tämän hetken, jotta voisin julistaa tämän. Sillä kukaan ei tiedä päivää, eikä hetkeä. Jaakobin kirjeen luku 5:8, aloitan jakeesta 7. Hän sanoo:

7 Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.

Jakeessa 8, Hän sanoo:

8 Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.

Todella voimallista! Hän sanoo, heidän kestävä kärsivällisyytensä. Joten toisin sanoen, Hän sanoo, että aivan niin kuin maamies odottaa satoaan, kuinka paljon enemmän meidän tulee silloin odottaa. Sillä, kun maamies odottaa näitä väliaikaisia asioita täällä maailmassa, satoa, vehnää, ohraa, vihanneksia hoitaen niitä kärsivällisesti, osoittaen harvinaista kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja luottamista. Luottaen, että sade tulee satamaan ja sato tulee kasvamaan, koskien tätä väliaikaista palkkioita, väliaikaista korvausta.

Kuinka paljon enemmän silloin me, jotka odotamme sulhasta, MESSIASTA Tulevaksi, ja jonka palkkio meidän odottamisestamme on Iankaikkinen Kirkkaus. Kuinka paljon enemmän meidän tulee olla kärsivällisiä siinä jumalisuudessa tässä hyvin jumalattomassa maailmassa? Tässä pahassa maailmassa, joka on täynnä seksuaalista moraalittomuutta; jokainen ajattelee moraalittomasti vasemmalla ja oikealla, siitä saakka, kun he ovat nuoria, kouluissa ja kaikkialla. Maailmassa on seksuaalisen moraalittomuuden tartunta. Maailmallisuus, jumalattomuus, pakanalliset systeemit, ateistiset systeemit ovat kuluttaneet ihmisen sydämen, siitä saakka, kun he ovat nuoria, kouluissa.

Mutta Hän sanoo: Mene ja pyydä heitä kestämään vielä vähän aikaa, sillä HERRAN Tulemus on nyt aivan käsillä. Se on aivan käsillä. HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Pyydä heitä kestämään vielä vähän aikaa, sillä HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Toisin sanoen, sinun Iankaikkisen palkkiosi Kirkkauden kruunu, vanhurskauden kruunu, Ikuisen elämän kruunu, Kirkkauden kruunu odottaa sinua. Kuinka paljon enemmän silloin meidän tulee olla kärsivällisiä vanhurskaudessa, jumalisuudessa, pyhyydessä, suorassa seisomisessa HERRAN edessä ja ehdottomassa uskossa, kuuliaisuudessa ja nöyryydessä HERRAN edessä? Kuinka paljon enemmän silloin?

Hän sanoo, että maanviljelijä luottaa, hänellä on uskoa, että kun hän kylvää sadon ja kitkee sen, niin sade tulee. Hän odottaa kärsivällisesti ja hänellä on ehdoton usko, 1000% usko, että sato tulee. Ja kyllä, hän korjaa sadon. HERRA, sinun JUMALASI varmistaa, että tuo maamies korjaa sadon. HERRA Itse, Hän julistaa, että jokainen työmies, joka työtä tekee, hänen palkkansa tulee maksaa. Kuinka paljon enemmän silloin Hän tulee palkitsemaan vanhurskauden tekijät ja pyhyyden tekijät, ja antamaan heille palkan, heidän palkkansa, heidän Kirkkauden kruununsa? Ja Hän istui minun eteeni tänään ja Hän sanoi: Mene ja kerro heille. Sen jälkeen, kun kaunis ylistys tapahtui Taivaassa, ja sitten Hän sanoi: Mene ja kerro heille, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Se on aivan käsillä. Kuinka ihmeellistä! HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Mutta miksi? Miksi he eivät voi kestää vielä vähän aikaa?

Ja Hän antoi minun tietää, että se toinen seurakunta, se seurakunta, joka ei ole nyt valmistautunut, ei ole kuunnellut julistusta, ei ole välittänyt, vaan on jatkanut toimiaan normaalisti kuten aina, seurakunta, jonka näet Matteuksen evankeliumin luvussa 22. Kun julistus tuli, he sanoivat, ei, olen kiireinen, teen muita juuttujani. Ei, itseasiassa, meillä on Israelin matka, joten olen kiireinen, menen Israeliin. Meillä on nyt häät seurakunnassa, meillä on projekti, mistä ihmeestä? Seurakunta, joka teki toimiaan normaalisti kuten aina; se oli niin kiireinen, että se ei voinut valmistautua ja mennä sisälle Hääjuhlaan.

Samaan aikaan tällä toisella puolella, Hän lähettää Pyhän Hengen Persoonan, Itse JUMALAN Pyhän Hengen. Ja Hän sanoi: Mene ja kerro heille, että HERRAN Tulemus on aivan lähellä. Se on aivan lähellä. Ja Hän sanoo, miksi? Miksi et voi odottaa vain vähän aikaa vielä? Vain vähän aikaa vielä. Äiti, joka odottaa vauvaa, hän odottaa sitä kärsivällisesti. Hän kantaa vauvaa sisällään kärsivällisesti uskossa, että hän tulee synnyttämään vauvan. Ja hän tulee todella synnyttämään vauvan; yhdeksän kuukauden jälkeen vauva tulee syntymään. Kuinka paljon enemmän silloin seurakunnan olisi tullut sanoa, koskien tätä Iankaikkista asiaa, HERRAN päivää, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä.

Kuinka paljon enemmän meidän tulee silloin kestää vanhurskaudessa, ehdottomassa pyhyydessä, ehdottomassa pyrkimyksessä oikeassa seisomiseen HERRAN edessä, nollatoleranssissa, koskien pahuutta, luopumusta, syntiä? Hän sanoo, HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Psalmissa 113:3, Hän sanoo:

3 Auringon noususta sen laskuun saakka olkoon JAHVEN nimi, Herran nimi ylistetty.

HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Kun tuo päivä tulee, kaikki maailman kansakunnat tulevat ymmärtämään, että totisesti, kyllä, vain JAHVE on Iankaikkinen JUMALA. Kuinka surullista, jos myöhästyt tuosta päivästä! Olla JUMALAN lain toisella puolella, olla niiden ihmisten joukossa, joiden puolesta itkin niin katkerasti, koska he olivat epäonnistuneet pääsemään sisälle. Se seurakunta, joka epäonnistui pääsemään sisälle. Mene ja kerro heille, että HERRAN tulemus on aivan käsillä. Kuinka valtavaa! Mene ja kerro heille, että HERRAN tulemus on aivan käsillä. Se on aivan käsillä. Kuinka väkevää! Kuinka rakastettu aika, kun HERRA Itse tekee julistuksen, että HERRAN tulemus on aivan käsillä. Ja Hän palkitsee. Hän palkitsee kärsivälliset, Hän palkitsee heidät, jotka luottavat Häneen. Hän ei ole koskaan pettänyt heidän luottamustaan. Hän ei ole koskaan pettänyt heitä, jotka Häneen luottavat. Psalmi 18:30, Hän sanoo:

30 Jumalan tie on nuhteeton, Herran sana tulessa koeteltu. Hän on kaikkien kilpi, jotka häneen turvaavat.

Ja Hän sanoo: Mene ja kerro heille, HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Hän on siis kilpi heille, jotka luottavat Häneen. Ja kun tuo päivä tulee, he eivät joudu häpeään, vaan menevät sisälle Taivaan ikuisuuden turvaan. Hän sanoo, HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Kuinka valtavaa! Kuinka kaunista! Kuinka mahtavaa, että HERRA Itse voi tulla ja sanoa: Mene ja kerro heille. Sen kauniin ylistyksen jälkeen vasemmalla puolella Taivaassa. Mene ja kerro heille, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Psalmi 31:23.

23 Rakastakaa Herraa, kaikki hänen hurskaansa. Herra varjelee uskolliset, mutta ylpeileväisille hän kostaa monin kerroin.

Se tulee olemaan tilinteon päivä, kun HERRA tulee palkitsemaan. Sillä Hän sanoo, HERRA palkitsee uskolliset. Oletko ollut uskollinen HERRALLE? Oletko ollut uskollinen? Hän sanoo: Mene ja kerro heille, että HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Vieläkin näen Hänet. Vieläkin näen Hänen istuvan siellä. Joten HERRAN Tulemus on aivan käsillä. Tarkoittaen, että tämä on hetki luottaa HERRAAN.

He, joilla on korvat valmistakoon tien MESSIAAN Loisteliasta Tulemusta varten. Olen nähnyt MESSIAAN tulevan loisteliasta seurakuntaa varten. Ja kuten sanoin, olen itkenyt unessa. Olen itkenyt, kun näin sen seurakunnan, joka epäonnistui pääsemään sisälle. Joten olkaamme luotettavia, olkaamme rehellisiä ihmisiä, luottakaamme, että HERRA on turvapaikkamme. Tämä on se hetki, jolloin luovuttaa normaalit ammattimme, normaalit työmme, normaalit askareemme, normaalit tehtävämme. Ja nyt tehdä työtä, vastata palveluksen kutsuun ja palvella HERRAA, pyrkiä pyhyyteen ja vanhurskauteen, olla uudestisyntynyt JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, voittaa sieluja HERRALLE.

Ja olen sanonut tämän uudelleen ja uudelleen, että kun MESSIAS tulee, Hän tulee tuomitsemaan kansakunnat. Hän tulee määrittelemään heidät, jotka pääsevät sisälle seuraavan mukaisesti: 1) Olivatko he kuuliaisia Hänen käskyilleen? Numero 2) Muuttiko kuuliaisuus Hänen käskyilleen sinua? Toisin sanoen, kuinka paljon tuo kuuliaisuus muutti heidän elämäänsä. Kun he olivat kuuliaisia, heidän elämänsä muuttui ja mukautui tuohon kuuliaisuuteen. Jos MESSIAS sanoo, ole pyhä, niin kuinka paljon olit kuuliainen sille? Ja kuinka paljon tuo kuuliaisuus, kuuliaisuus HERRALLE näkyi elämäntyylissäsi? MESSIAS on Tulossa. Olen nähnyt HERRAN Tulemuksen. Ja näin sanoo HERRA: HERRAN Tulemus on aivan käsillä! Shalom.

Valmistakaa tie, MESSIAS on Tulossa

(Profetia 16.3.2017. Profeetta Dr. owuor)

MEKANISMI IHMEIDEN TAKANA?

Henkilön Aaron Almquist kuva.

Päivän pähkinä purtavaksi!

Yhteisön eliitti, meteorologit, lakimiehet, lääkärit, tohtorit, tiedemiehet, tutkijat, korkeasti koulutetut, kaikki maailman presidentit yhteensä ovat täysin päihitetyt seuraavilla kysymyksillä. Jos kysyt heiltä sitä mekanismia, joka on kaiken tämän takana, joka tapahuu juuri nyt Keniassa, niin he saivat nolla pistettä sadasta (0/100)!

Vai miten voit selittää seuraavan, joka tapahtuu juuri nyt täällä Keniassa:

1) Kuollut henkilö, joka on todettu kuolleeksi ja kaikki elintoimnnot kuolleet, pulssia ei ole, hengitys on lakannut, herää yhtäkkiä henkiin.

2) Täysin rampa, täysin halvaantunut ihminen nousee pyörätuolista ja lähtee kävelemään.

3) Täysin Kuurot korvat poksahtavat auki ja alkavat kuulemaan.

4) Täysin sokeat silmät avautuvat ja alkavat näkemään ensimmäistä kertaa.

5) HIV-Virus, AIDS häviää täysin verestä.

6) Veriryhmä muuttuu resus positiiviseksi resus negatiivisesta ja nyt nainen voi tulla raskaaksi.

7) Taivas avautuu välittömäti ihmisen käskystä ja alkaa satamaan aurinkoisena kesäpäivänä.

8) Kaivo, jossa myrkyllistä juomakelvetonta ruskeaa haisevaa vettä, muutuu juomakelposeksi ja makeaksi hyväksi vedeksi juoda.

9) Lepra häviää ihosta ilman lääkitystä ja iho muuttuu normaaliksi ihoksi.

10) Ihmiset juoksevat sairaaloista HERRAN Kokouksiin ja paranevat siellä.

11) Syöpäkasvaimet hävivät kuin tuhka tuuleen. Minne ne menevät?

12) Täysin mielisairaat, kylähulluina tunnetut ihmiset tuodaan Herran kokouksiin ja heidän mielensä paranee siellä 

13) 13 vuotta verenvuotoa sairastanut nainen paranee yhtäkkiä

Jne. jne. jne. lista jatkuu pitkään...

Yhteinen nimittäjä kaikille ylläoleville on se, että he menivät Herran kokouksiin, jossa kaikista peljättävin HERRAN Lopunajan Profeetta palveli. Jos nämä yllä olevat asiat päihittävät myös sinun ymmärryksesi, niin juokse herrojen Herrain luokse, JEESUKSEN KRISTUKSEN luokse, kenellä on vastaus kaikkiin kysymyksiisi ja jolle on aivan kaikki mahdollista.

Siis vain JEESUKSEN VERI JA RISTI on mekanismi kaiken tämän takana. Tätä tapahtuu vain JEESUKSEN Väkevässä nimessä. Tätä ei voi mikään tiede selittää mitä HERRA tekee tällä hetkellä niin lukemattomissa määrin, että lukua eikä kirjaa voi enää pitää niistä.

Hyvät suomalaiset, se herätys, jota olemme vuosikymmeniä rukoilleet ja odottaneet on täällä! Halleluja!

(Lähde Kirje Suomelle –ohjelma 14.3.2017 www.jesusislordradio.info)

TODISTUS: KUOLLUT HERÄÄ ELOON

Kuvassa: Profeetta Dr. Owuorin vasemmalla puolella Piispa Dr. Litunda ja oikealla Vanhemman Arkkipiispan vieressä Grace, jotka kummatkin JEESUS KRISTUS on herättänyt henkiin kuolleista tässä ajassa.

On toinenkin todistus, jota nämä Piispat eivät ole jakaneet. Eräs henkikö tuli hotellilla luokseni pyytäen rukousta, mutta hän ehti kuolemaan minun jalkojeni juureen. Piispa Litunda ja Piispa Onjoro olivat siellä. Tiedättehän, kun joku kuolee, niin se on poliisitapaus ja et voi koskea siihen. Olin nähnyt sen jo etukäteen unessa.

Ja sitten se tapahtui, astuessani hotelliin tuo mies lyyhisty kuolleena lattialle. Näin aivan niin kuin ihmiset olisivat sanoneet, "JUMALAN Mies, auta, joku kuoli." Sanoin, "En lähde Argentiinaan. En lähde Argentiinaan." JUMALA sanoi, "Et siis lähde Argentiinaan? Ok." Sanoin, "En lähde Argentiinaan, sillä olen jo nähnyt tämän. Joten välttelen sitä. Piispat olivat siellä hotellin oleskeluhuoneessa huoneessa ja puhuimme.

Tilanne muuttui siis huonoksi nopeasti, kun hän kaatui maahan ja kuoli. Sitten katsoin piispoja silmiin ja he taas katsoivat minua silmiin. He halusivat nähdä, "Vapiseeko ja pelkääkö hän, vai mitä?" Sillä tämä oli nyt poliisitapaus. Näin, että he olivat shokissa. Kun katsoin tuota henkilöä, hän oli todella kuollut.

Sitten sanoin, "Tänään on se päivä!" Yritin kääntää nyt hänet ympäri. Hän oli kuiva. Hänen silmänsä on mennyt umpeen. Kasvot ovat muuttuneet. Myös kasvot muuttuvat; kasvot tulivat erilaisiksi. Tarkistin sydämen lyönnit, ne olivat pysähtyneet. Hänen kätensä oli jäänyt selän alle ja kääntynyt taaksepäin. Ymmärsin, että tämä ihminen on nyt kuollut. Hänen ruumiinsa muuttui kylmäksi. Sitten muistin unen. Halleluja! Sillä olin sanonut, "En lähde Argentiinaan, sillä olin nähnyt, mitä siellä tulisi tapahtumaan. Ja olen viisas, vältän sitä." Nyt se seurasi minua tänne.

Annahan kun katson, miten sinä juokset nyt pakoon, kun nyt tämä ei ole enää edes Argentiinassa. Tämä on nyt Keniassa. Muistan tuon unen, koska tiedän, että minun täytyy tehdä aina, niin kuin HERRA on minut kouluttanut. Unessa otin takin pois päältäni ja peitin kuolleen ruumiin. Ja tuo kuollut ruumis nousi ylös tällä tavoin (äännähdellen), tällä tavoin. Muistan siis tuon unen. He näkivät, että olin rauhallinen.

Yritin. Sanoin Piispoille nyt, "Kääntäkää hänet ympäri". He pelkäsivät kääntää hänet. He katsoivat ensin minun silmiini. He siis käänsivät hänet tällä tavoin katsoen silmiini. Näillä ihmisillä ei ole yhtään uskoa, kun todellinen tilanne tulee.

Hän oli itseasiassa kaatunut kasvoilleen. Me emme pystyneet kääntämään hänen kättään, joten hän makasi kätensä päällä selällään. Tuona aikana oli monia ihmisiä odottamassa, että puhun heidän kanssaan. Media oli myös siellä ulkona. Kuinka tämä tapahtuu täällä? Nämä ihmiset menivät paniikkiin katsoen minuun.

Otin takin pois päältäni ja peitin hänet. Ja sanoin, "Kiroan sinut, kuolema!” Sitten jatkoin sanoen, "HERRA, anna hänen elämänsä hänelle takaisin". Ja peitin hänet takilla, ja hän alkoi välittömästi (äännähdellen) itkemään. Kasvot olivat vieläkin kuolleet. Kieli on kuollut. Sitten sanoin heille, "Nyt hän elää." Ja sanoin hänelle, "Poikani, nouse ylös ja elä". Halleluja! Ja sanoin, "Istu alas tähän". Mutta hänkin oli shokissa. Hänkin oli shokissa siitä, että hän oli käynyt läpi tämän, joten hän alkoi itkeä. Sitä kutsutaan ylösnousemuksen itkuksi. Hän alkoi itkeä siellä.

Sanoin, "Avatkaa jääkaappi ja antakaa hänelle juotavaa". He kaatoivat hänelle appelsiinimehua. Hän joi sen, ja hänen kasvonsa palautuivat hiljalleen normaaleiksi, ja hän on elossa tähän päivään saakka. Miksi Piispat eivät ole jakaneet tätä? Ja tämä tapaus, miksi vasta nyt? Senkö takia, että MESSIAS on tulossa?

He eivät ole jakaneet edes Litundan todistusta. Piispa Litundan tapauksessa istuin ja odotin soittoa. Odotin sitä, että hänen vaimonsa soittaa minulle, sillä tiesin, näin hänen vaimonsa soittavan minulle. Näen aina unessa etukäteen. Jopa sinä päivänä, kun Litunda kuoli ja heräsi eloon. Istuin odottaen klo 02 saakka aamuyöllä, odottaen, että hänen vaimonsa soittaa minulle. Klo 02 saakka aamuyöllä, sillä näin unessa hänen soittavan minulle. Päivää ennen sanoin, "Miksi Litunda ei vastaa puheluihini?" JEESUS ON HERRA!. Olemme astumassa sisälle voimalliseen aikaan. Kalliit ihmiset, miksi he eivät ole jakaneet? Oletteko liian ylpeitä jakaaksenne?

(Profeetta Dr. Owuor 12.3.2017, Mombasa, Kenia. Lisätietoa: www.repentandpreparetheway.org

 

Sivut

Tilaa syöte Etusivun syöte

Hakulomake

Messias on Tulossa -Radio

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia

Pelastusrukous

Herra JEESUS, Tunnustan olevani syntinen. Kadun ja käännyn pois synnistä tänään. Pyydän, pese minut puhtaaksi JEESUKSEN Kalliilla Verellä. Teen parannuksen synneistäni ja vastaanotan sinut sydämeeni Herrakseni ja Vapahtajakseni. Pyydän, kirjoita nimeni Karitsan Elämän Kirjaan ja lähetä minulle Pyhä Henkesi auttamaan minua elämään pyhyydessä. Vahvista Sanasi sydämessäni ja varjele sydämeni. JEESUKSEN väkevässä nimessä. Olen uudestisyntynyt tänään. Aamen.