Seta on ottanut vihapuheen kohteeksi kristillisen seurakuntamme ja hallitsee valitettavasti pelotteen avulla lainvastaisesti Suomessa monissa instituutioissa ja on mobilisoinut jäsenensä lähettämään kritiikkiä tiloille, joten siksi olemme menettäneet Saga Congress Center & Messukeskuksen, kun he ovat purkaneet jo tehdyn vuokrasopimuksen painostuksen edessä.
Tällaisen vainon ja syrjinnän kohteeksi Raamattuun uskovat kristityt valitettavasti joutuvat lopunaikoina. "Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi." (2. Tim. 3:12). On suuri kunnia tulla syrjityksi Kristuksen tähden. Raamattu kehoittaa iloitsemaan vainojen keskellä! (Matt. 5)
"Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa." - Jeesus (Joh. 15:19)
"Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta." (Matt. 5:10)
Mediassa ja sosiaalisessa mediassa on ollut turha mustamaalauskohu, jossa vääristellään asioita ja levitetään paljon vääriä tietoja.
Tiedoksi, että hän ei ole tulossa Suomeen puhumaan homoseksuaalisuudesta. Se ei ole hänen kutsunsa millään tavalla. Hän on ollut monesti Suomessa aikaisemminkin, eikä ole homoudesta täällä mitään puhunut. Täysin vääristeltyjä otsikoita lehdissä asiaan liittyen. Hän on tulossa julistamaan evankeliumia.
Seta haluaa vaimentaa henkisellä väkivallalla kaikki heidän mielestään "vääräuskoiset". Setan hallinnoima media on nimittänyt hänet provosoivasti otsikoissa mm. "homovastaiseksi saarnaajaksi" Samalla mentaliteetilla voisimme kutsua Setaa "heterovastaiseksi järjestöksi". Ja samalla mentaliteetilla aivan kaikki vapaiden suuntien seurakunnat ja lestadiolaiset Suomessa olisivat "homovastaisia seurakuntia" ja KD ja PS poliitikot "homovastaisia kansanedustajia" jne. Muslimit pitävät homoutta "rangaistavana syntinä". Pitäisikö jokainen heistä myös nimetä "homovastaiseksi muslimiksi" ? Tätä menoa puolet Suomesta olisivat "homovastaisia kansalaisia", joille ei saisi antaa kokoontumismahdollisuutta. Ts. hyvin lapsellista ja harhaanjohtavaa journalismia.
Tiedoksi myös, että kaikki toiminta tulee olemaan täysin Suomen lakien mukaista. Kokouksessa rukoillaan sairaiden ja kärsivien puolesta, mutta emme voi luvata jokaikiselle parantumista. Jumala yksin päättää kenet Hän parantaa. Jeesus paransi Raamatun aikoina ja Hänen veressään on yhä valtava voima. Kehotamme kaikkia parantumisen kokeneita menemään tutkituttavaksi omalääkärilleen. Kenenkään ei pidä myöskään lopettaa lääkitystä, ellei omalääkäri ole ensin antanut siihen lupaa. Ketään kriittisesti sairasta ei pidä kokoukseen tuoda, jos matkustus on liian raskasta. He voivat seurata mahdollisen livestreemauksen kautta. Emme myöskään kerää rahaa kokouksissa.
Kaikki kokouksessa tulee olemaan täysin laillista, hyvien tapojen mukaista ja kaikkia ihmisiä kunnioittavaa kaikin puolin.
Uusi tila kokouksille on: Tarhakuja 2, Vantaa.
EUROOPAN IHMISOIKEUSSOPIMUS
9 artikla: Ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus
Jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.
10 artikla: Sananvapaus
Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.
>> Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 & 10 artiklat vahvistavat samat oikeudet kansainvälisesti, siksi uskonnollisen tapahtuman peruuttaminen sen sanoman tai vakaumuksen vuoksi on perustuslain ja ihmisoikeussopimuksen vastainen toimenpide.
SUOMEN LAKI
11 artikla: Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus
Jokaisella on oikeus rauhanomaiseen kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen.
12 artikla: Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
