15.1.2022 HERRAN SANOMA: PARANTUMISET TULEVAT JATKUMAAN & PARANTUMISJULISTUS

15.1.2022 HERRAN SANOMA: PARANTUMISET TULEVAT JATKUMAAN & PARANTUMISJULISTUS

Tänään vain muutama minuutti sitten HERRA Puhui kanssani. Olen nähnyt rampoja; on kaksi rampaa, jotka HERRA tulee nostamaan ylös. Näen heidän nousevan ylös ja kävelevän. Todella todella rampoja todella hirvittävällä tavalla. Rampoja. Menengai 4 siis yhä jatkuu. Parantumiskokous ja KAIKKIVALTIAAN JUMALAN Vierailu Menengai 4:sella jatkuu yhä, sillä HERRA on näyttänyt minulle kaksi rampaa. 

Yksi heistä on rampa todella todella hirvittävällä tavalla, äärimmäisen hirvittävällä tavalla, niin että luulen, että melkein lantiosta alaspäin, ja sitten hän nousee ylös ja alkaa kävellä. Silloin todella suuri juhlinta alkaa. Ihmiset juhlivat. Näen tuon kodin. Joku on autonsa sisällä siellä ja parkkeeraa auton ja näen myös jonkun, poliisin, jolla on arvomerkkejä olkapäässään, olkapäässään, aivan kuin kolme plakaattia olkapäässä, arvoja. HERRA tulee siis parantamaan jonkun tuon tyyppisessä kodissa.

Toinen on tyttö, jonka HERRA parantaa. Hänellä on yllään topin yläosa, ja hän kävelee. Suuri juhlinta puhkeaa. Ihmiset, ihmiset alkavat juoksemaan. Naapurit juoksevat, he, jotka tiesivät, että hän oli täysin rampa, juosten, kun hän kävelee, kävelee, kun he juhlivat. Äiti tulee juosten ja huutaen ja myös isä. Tulee siis olemaan todella valtava valtava valtava parantuminen, joka on meneillään. 

HERRAN Vierailu, jonka julistin, JEESUKSEN Veren väkevä voima, jonka julistin Menengai 4:selta käsin, virtaa yhä maassa, jopa ulkomailla. Te, jotka olette ulkomailla, joilla on rakkaita, jotka ovat rampoja, voitte myös vielä vastaanottaa tämän valtavan Vierailun. Pystytte vastaanottamaan tämän parantumisen, voitte vastaanottaa HERRAN Parantumisvoitelun, jotta rakkaanne myös parantuisivat. Se ei ole rajattu tähän kansakuntaan. Näitte ramman Saksasta nousevan ylös ja alkavan kävellä. Hän tuli jopa Päätoimistoille tänne, kävellen todella voimallisesti, joten te, jotka olette monissa kansakunnissa, voitte myös olla osallisia tästä valtavasta ISÄ JUMALAN Vierailusta.

Uudestaan, tänä iltapäivänä vain muutama minuutti sitten HERRA näytti minulle kaksi rampaa, jotka nousevat, jotka tulevat nousemaan ylös ja alkamaan kävellä, joten HERRAN parantuminen Menengai 4:sella jatkuu todella väkevällä tavalla, todella todella massiivisella tavalla. Täysin täysin rampa, luulen, että täysin rampa lantiosta alaspäin, nousee ylös ja alkaa kävellä. HERRA vie minut tuohon kotiin, ja kun rampa, kun HERRA tuo ramman läsnäolooni, niin HERRAN Kirkkaus koskettaa rampaa ja hän nousee ylös ja alkaa kävellä. JEESUKSEN Veren voima! Tuossa kodissa näen auton, joka on parkkeerattu, ja kun aviomies yrittää tulla tälle toiselle puolelle, rampa oli vasemmalla, niin: Rampa on kävellyt! Rampa on kävellyt! Kaaos puhkeaa. 

Näen toisen ramman. Näen kodin, jossa on poliisi, jolla on arvomerkkejä olkapäässä, kolme plakaattia, merkattuna olkapäähän todella voimallisesti, vanhempi konstaapeli. Vanhempi konstaapeli poliisivoimista. 

Tämä on siis todella todella voimallista, että tulee vielä olemaan massiivinen parantuminen meneillään halki maan. HERRA julistaa sen juuri nyt. Monet monet rammat tulevat nousemaan ylös ja kävelemään halki tämän maan, jopa, kun odotamme, milloin HERRA tulee vapauttamaan meidät aloittamaan juhlintakokouksia radiossa, kun odotamme, milloin HERRA tulee avaamaan radion mega mega Herätykselle. Tämä tulee olemaan räjähdysmäinen Herätys, joka tulee yhdistämään näiden rampojen juhlinnan. Minulle kerrotaan, että on suuria juhlintoja meneillään halki kylien, halki kaupunkien, halki maakuntien, kaikkialla halki tämän valtavan kansakunnan, tämän Siunatun Herätyksen kansakunnan, Kenian. 

Nyt tulee siis olemaan suuri Parantumisvoitelu, jonka HERRA on nyt vuodattanut halki maan. Tulee olemaan suuri tauoton Parantumiskokous, joka tulee olemaan meneillään Menengai 4:stä. Se tulee jatkumaan. Se tulee yhdistymään siihen Kokoukseen, joka meillä tulee olemaan myöhään kesäkuussa, Kokoukseen, joka on seuraava Menengai 5. 

Sen tähden tiedän, että Piispat, Kansallinen Piispain Neuvosto tapasi eilen, keskustellen Kiitosjuhlasta, katsoen, kuinka suuri Menengai 4 oli. Antaen kiitoksen HERRALLE, juhlien, mutta tulee olemaan valtava Kiitosjuhla Nairobissa. Joka-ikiselle maakunnalle, joka-ikiselle hallinta-alueelle, joka-ikiselle Vara-Arkkipiispalle, jokaiselle seurakunnalle tullaan antamaan mahdollisuus tulla. Tulemme jopa katsomaan paikkaa, missä tämän kuuluu tapahtua, tai muuten teemme sen jopa kahteen kertaan täällä Päätoimistoilla. Voimme tehdä sen jopa kolme kertaa, antaen kaikille mahdollisuuden tulla tänne juhlimaan HERRAA. Tällä kerralla tulemme avaamaan sen monille ihmisille.

Mutta HERRA on juuri Puhunut kanssani vain muutama minuutti sitten, ehkä 30 minuuttia sitten. Olen juuri herännyt tuosta valtavasta unesta, jossa HERRA näytti minulle, kuinka kaksi lisää rampaa tulevat nousemaan ylös ja monia muita rampoja tulee nousemaan ylös maassa. Tämä on todella todella massiivista aikaa seurakunnassa. Massiivinen Voitelu, jonka HERRA on asettanut Hänen Palvelijoidensa ylle, on tauoton. Se on pysäyttämätön. 

Tämä kertoo teille, että MESSIAS on tulossa. Nyt on todella hetki valmistautua MESSIAAN tulemukseen. Tämä on todella voimallista aikaa, todella väkevää aikaa, kun Kristuksen seurakunta on nyt korotettu kaikkien muiden uskontojen yläpuolelle, ja Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyö on se, minne JUMALAN PILVI on asettunut. 

Voitte tavoittaa nyt muita. Voitte tavoittaa rakkaitanne. Oli paljon raportteja eilen pastoreista muista kirkkokunnista, jotka ylittivät mukaan, katsellen vain K24 -kanavalta Parantumiskokousta, massiivista Voitelua ja massiivisia parantumisia ja valtavaa Pastorikonferenssia. Tulee siis olemaan todella suurta juuri nyt, siunatut ihmiset. 

Mutta HERRA on näyttänyt minulle kaksi rampaa, jotka Hän toi läsnäolooni unessa vain muutama minuutti sitten, ja he nousivat ylös ja alkoivat kävellä. Todella todella rampa todella hirvittävällä tavalla, niin että hän ei voi edes kääntyä, ja hän nousi ylös ja alkoi kävellä. Suuri juhlinta. Ihmiset alkoivat juosta, seuraten rampaa. Juosten kaikkialla ympäri tuon alueen, juosten. Näin heidät. Äidille kerrottiin se, hän oli jossain muualla. Hän tuli juosten ja itkien ja huutaen todella kovaa ja seuraten lasta, ja meni ja kantoi lasta olkapäillään tällä tavoin ja laski alas jälleen, ja käveli ramman kanssa, juhlien ja tanssien: 

Rampa on kävellyt! Rampa on kävellyt! JEESUS! Rampa on kävellyt! Kirkkaus! Rampa on kävellyt! Mahtavaa! Rampa on kävellyt! JAHVE! Rampa on kävellyt! Kiitos! Rampa on kävellyt! Veri! Rampa. Juhlinnat, suuret juhlinnat räjähtivät tuossa naapurustossa, tuossa yhteisössä.

Sitten toinen rampa. HERRA näyttää minulle poliisin, jolla on arvomerkkejä, vanhemman poliisikonstaapelin. Elämme siis todella valtavaa aikaa. MESSIAS on tulossa. 

Kerroin teille kaikki nämä keskustelut. ISÄ JUMALALLA oli tuo keskustelu kanssani JUMALAN KAIKKIVALTIAAN Valtaistuinsalissa Taivaassa, ja tuona päivänä Kirkkauden Kerubit toivat Liitonarkin kultaisella kävelytiellä, joka johtaa JUMALAN Valtaistuimelle. ISÄ JUMALAN Kirkkaus tuli ja sitten Hän istui Armoistuimelle ja Hän kohosi korkealle todella nopeasti JUMALAN KAIKKIVALTIAAN Valtaistuinsalin sisällä Taivaassa, Taivaan sisällä nyt. Tämä on se, minne edes Enkelit eivät pääse. 

Sitten, kun Hän oli ylhäällä siellä, tuo valtavan suuri PILVI, jonka näitte Kisumussa, silloin Hän avasi PILVEN ja silloin näin Hänen Kasvonsa. Hän näytti minulle kasvonsa ja Hän puhui kanssani kasvoista kasvoihin kaikesta tästä, jonka näette tapahtuvan juuri nyt seurakunnassa, ja Hän pyysi minua menemään ja tekemään kaikki nämä asiat maailmassa ja valmistamaan kansakunnat MESSIAAN tulemusta varten, mutta nyt olen myös jakanut syvemmin, kun Hän sanoi, että kuka vain, joka rohkenee vastustaa missiotasi, Minä en anna heille anteeksi. He eivät tule pääsemään sisälle JUMALAN Valtakuntaan, on se sitten heidän mielissään tai ääneen, tai heidän sydämessään. 

On joitakin syviä salaisuuksia, jotka HERRA on nyt sallinut minun paljastavan. Olen aina pitänyt ne poissa teiltä, että kuka vain, joka rohkenee vastustaa tätä Missiota, tulee päätymään tulijärveen. Olen nyt jakanut tuosta keskustelusta JUMALAN Valtaistuinsalissa hieman enemmän yksityiskohtia. On enemmän, jota en voi jakaa vielä, mutta te valitsette: Suuri Herätys, rammat kävelevät. Tämä on todella valtavaa aikaa seurakunnan historiassa. 

Tulee siis olemaan jatkuva Parantumiskokous koko matkan aina Menengai 5:selle saakka. MESSIAS on tulossa. Olkaa aina valmiina kaiken aikaa. Olkaa pyhät. Vastaanottakaa JEESUS. Olkaa nöyriä. Olkaa valmiina. Olkaa kuuliaisia. Kunnioittakaa JUMALAA. Kunnioittakaa JUMALAN Palvelijoita. 

Voitte ymmärtää, että jos ette kunnioita heitä, niin voitte unohtaa Taivaan. Voitte ymmärtää sen. Jopa lapsi voi nähdä sen. Nyt tiedätte, että PILVI, joka tuli alas Kisumussa, tuli Kisumuun, siellä sisällä on Hän, se on Hän, joka on siellä. Se on Hän itse, ISÄ JUMALA, joka on tuon PILVEN sisällä. Jos Hän avaisi sen tällä tavoin, tulisitte näkemään Hänet siellä. 

Valtavaa valtavaa. Rammat tulevat kävelemään, sokeat tulevat näkemään, kuurot tulevat kuulemaan, mykät tulevat puhumaan, ontuvat tulevat kävelemään, halvaantuneet tulevat kävelemään, selkäydinvammat tulevat parantumaan, sisäelimet; maksat, munuaiset tullaan ennallistamaan, sydänsairaudet tullaan ennallistamaan täysin, tekemään terveeksi nyt, terveeksi. 

Jokainen sairaus auringon alla, olen käskenyt JEESUKSEN Veren koko maailman ylle, heille, jotka ovat kuulolla, heille, jotka ovat Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyön jäseniä, heille, jotka ovat kuunnelleet HERRAN Ääntä ja olleet kuuliaisia. Tämän käskyn kautta nyt tulee olemaan paljon parantumisia halki maan. MESSIAS on tulossa. Kiitos. 

(Profetia 15.1.2022 / HERRAN VÄKEVIMMÄT PROFEETAT / www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia