20.4.2019 PROFETIA: HERRAN OHJEISTUS KENIALLE PARANNUKSENTEKOON, JOTTA HERÄTYS VOI JATKUA - MESSIAS ON TULOSSA!

On totta, että HERRA on Puhunut. On totta, että tulee olemaan Kansallinen parannuksenteko, joka tapahtuu kiireellisesti 19.5., sen tilanteen tähden, jonka näette maassa. Ja on ehdottomasti totta, että tämän kansakunnan tulee tehdä parannus, sillä voitte nähdä, että ei ole sadetta, että Taivas in suljettu tämän maan yltä.  Ja on myös totta, että tämä kansakunta tietää kenen eteen heidän tulee mennä, jotta Hän voisi puhua HERRALLE, Hänen eteensä, jolle HERRA on antanut auktoriteetin käskeä Taivasta avautumaan. Ja tämä on tapahtunut heidän silmiensä edessä, maailman silmissä, se on tapahtunut Lima Perussa vain yhtenä näistä päivistä. Se on tapahtunut myös Lagosissa Nigeriassa, se on tapahtunut myös Kisiissä Keniassa, Eldama Ravinessa, Njorossa, Kakamegassa. Luulen, että tämä on tarpeeksi toistuvuutta, ymmärtää kenen ylle HERRA on antanut auktoriteetin julistaa ja puhua pilville, sadepilville, ja ne tottelevat Hänen sanojaan.

On myös totta, että kansakunnan tulee tehdä parannus 19.5. Ja se tulee olemaan todella todella tärkeä päivä tälle maalle. Ja on ehdottomasti totta, että kaikkien johtajien, kaikkien ihmisten, kaikkien henkilöiden tulee kokoontua yhtenä ihmisenä ja noudattaa pyhää pyhitettyä HERRAN kokoontumista, jotta he voivat huutaa itkien HERRAN puoleen sen suuren pilkan ja mustamaalaamisen tähden, joka tapahtui täällä vain muutama viikko sitten, kun kenialainen media päätti mustamaalata HERRAA. Ja he luulivat, että he koskivat ihmiseen, he luulivat, että he mustamaalaavat ihmistä ja pilkkaavat ihmistä, herjaavat, puhuvat pahaa, tekevät kunnianloukkauksen, käsitellen kuvanmuokkausohjelmalla kuvia videoita ja mitä olikaan.

Mutta on myös absoluuttisen totta, on täysin totta, että tämä kansakunta on tietoinen, että HERRAN Profeetta, HERRAN Väkevin Profeetta, jonka HERRA on tuonut tähän maahan, jota tämä maa isännöi, on tuonut hyötyjä tähän maahan; monia tuhansia rampoja kävelee, heitä jotka eivät saaneet mitään apua mistään lääketieteeteen keskuksesta, monia tuhansia nyt, ehkä 1000 jotakin sokeita silmiä näkee, jotka olivat syntyneet täysin sokeina, ihmisiä, jotka olivat täydessä pimeydessä. He pystyvät näkemään, Cynthia Wanjiku, monia muita Nyerissä, Channing, kaikki nämä ihmiset, me tiedämme kaikki heidät, he kävelevät tässä maassa. Ja on ehdottomasti totta, että tuhansia ihmisiä voi nyt kuulla. Jotkut heistä ovat tulleet opettajiksi, he ovat nyt normaaleissa kouluissa, jotkut heistä ovat normaaleissa kouluissa tullen normalisoiduiksi. Ja nämä ovat suuria asioita. HIV-Aids on parantunut, vain tässä maassa. Ei edes Israelissa, vain tässä maassa.

On ehdottomasti totta, että jos tämä maa tulee kokokoontumaan yhtenä ihmisenä ja onnistuneesti ja noudattamaan pyhää kokoontumista HERRALLE, ja paastoamaan tuona päivänä ja sitten ilmestymään JEHOVA ELOHIMIN, Israelin JUMALAN, Väkevän Taivaan JUMALAN eteen, silloin on totta, että tuona hetkenä ajassa HERRA tulee Puhumaan Hänen Palvelijalleen ja saa Hänen Palvelijansa seisomaan Taivaan väkevän neuvon edessä, neuvon, joka antaa sinulle elämän päivittäin, antaa henkäyksen jokaiselle elävälle olennolle, joka herää aamuisin. Koko maailmankaikkeuden ja kaikkien ihmisten Luojalle. Hän loi kaikki ihmiset, kaikki henkilöt, kaikki lapset, kaikki viranomaiset, kaikki johtajat, kaikki valtaistuimet ja voimat ja ihmiset ja kuninkaat. Ja sitten Hän tulee seisomaan, HERRA laittaa Hänet seisomaan Taivaan edessä ja JEHOVA JAHVEN, Hänen Ystävänsä edessä, ja käskemään, että nyt Taivas olkoon avoinna, Taivas olkoon avoinna maan yllä, ja sade tulkoon.

Ja on totta, että tämän kansakunnan tulee tehdä parannus, ja että se parannuksenteko tulee olemaan todella merkittävä avaaminen. Milloin tahansa sen kaltainen neuvo, sen kaltainen varoitus tulee HERRALTA, kuten luimme Jeremia 18, uudestaan ja uudestaan, jakeesta 7 eteenpäin, että milloin tahansa HERRA ohjeistaa, että on pahuutta maassa, on jumalattomuutta maassa, on seksuaalista moraalittomuutta, homoseksuaalisuutta. Abortteja on maassa, prostituutioita on maassa, verilöylyjä on maassa, on päivittäisiä murhia, tilanteita, joissa vauvoja abortoidaan, ja kaikkea sellaista, tiedättehän, ja varkauksia.

Kaikki nämä asiat vaativat parannuksentekoa. Korruptiota, valheita, kaikkea, pahanpuhumista, herjausta, pahuutta on maassa. Hän, joka Puhuu kanssanne, on nyt myös tullut pahuutenne ja jumalattomuutenne uhriksi. Kiitos HERRALLE, Hän seisoo JUMALAN Pilven kanssa, te ette voi saavuttaa Häntä likaamisellanne, siksi se ei voi pysyä. Kuitenkaan, me emme voi olla sokeita sille tosiasialle, että on valtava pahuuden ja jumalattomuuden kasvu, aivan kuten Raamatussa luvattiin, ja joka tapahtuu juuri nyt tässä maassa, josta HERRA niin on päättänyt lanseerata tämän Jälkimmäisen Kirkkauden, tämän kaikista halutuimman Kirkkauden. Kirkkauden, joka ei ole edes oikeutenne kansakuntana. Joten 19.5. tulee olemaan todella tärkeä.

Joten on totta, että se tulee silloin olemaan avautuminen tuona päivänä. Hän tulee avaamaan suuren oven tälle maalle, jos te teette parannuksen. Jos te ihmiset, Kenia, tulette tekemään parannuksen, silloin HERRA tulee tekemään monia asioita. Jopa se kaikista luvatuin Parantumiskokous. HERRA on luvannut syvemmän ja tuoreemman Parantumisvoitelun, olen nähnyt sen. Ja Hän on Puhunut siitä toistuvasti, jopa hiljattain menneisyydessä, jopa tällä viime viikolla.

En ole vain jakanut teille ihmiset, tämän hetkisen HERRAN Tuomion tilanteen tähden, joka vallitsee maassa. Te kuulette, kuinka syöjäsirkat ovat puhjenneet kieleni Sanojen mukaisesti; Westernissä, Kakamegassa, Buteressa. Ja syöjäsirkat ovat haisevia. He sanovat, että niissä on haju. Ja kun lehmät syövät, mitä ovat syöneet, niin lehmät kuolevat. Tiedättehän, nämä ovat Tekoja, jotka kaikki voivat nähdä olevan HERRAN Tuomioita tulemassa maahan, jotka ovat tulleet sisälle maahan. Kuivuus, nälkiintyminen. Olen nähnyt sen pahimman lopun, pahimman muodon tästä.

Mutta on myös totta, että HERRA on todella oikeudenmukainen ja uskollinen, Hän voi jopa tuoda sateen ja tuoda anteeksiannon Hänen kansalleen. Sen luvatun Parantumiskokouksen, paljon luvatun Parantumiskokouksen suuremman Parantumisvoitelun kanssa, kaikista historiallisimman Parantumisvoitelun, joka on koskaan vieraillut maailmassa, ja jonka HERRA näytti minulle Hänen Valtaistuinsalissaan. Ja HERRAN Kirkkaus tuli sinne kuin sumu, ja virtasi ylitseni tällä tavoin ISÄ JUMALAN edessä. Ja Hän Sanoi: Tämä on se valtava, tuore Parantumisvoitelu. Tuoreempi voitelu, kun Hän otti Elämän Puun Lehtiä ja asetti ne käteeni. Ja se oli mahtavaa. Se oli valtava ihmeellinen puutarha, kaunis puutarha.

Ja Hän Sanoi: Nämä ovat kansakuntien parantumiseksi, mikä tulee valmistamaan tien MESSIAAN Loisteliaan kirkasta tulemusta varten. On siis ehdottomasti totta, että se lupaus Parantumiskokouksesta on voimassa, ja odottaa sitä, milloin Kenia tulee palaamaan takaisin, milloin Kenia tulee tekemään parannuksen. Kun Kenia pystyy nöyrtymään HERRAN edessä yhtenä ihmisenä pyhässä kokoontumisessa, pyhitetyssä kokoontumisessa, ja pyytää HERRALTA anteeksiantoa. On myös totta, että milloin tahansa luettekin Raamattua, niin näette, että mitä Hänen Väkevimpiin Profeettoihinsa tulee, jopa Häneen, joka puhuu kanssanne, jos katsotte Hänen ensimmäistä tulemistaan, niin se on tosiasia, että on punainen raja, jota ette voi ylittää.

Mutta sanon, että on lupaus massiivisesta Parantumisvoitelusta, massiivisesta Parantumiskokouksesta, jollaista ei ole koskaan nähty, jonka HERRA tuo tähän maahan, ja kansakuntien eteen. Sillä monet monet kansakunnat valmistivat myös sairaitaan. Jotta teillä ei olisi vain 84 stadionia ja julkista aukiota Keniassa, sitä massiivista Parantumiskokousta varten, jonka tulen johtamaan Nairobista käsin täällä. Mutta he tiesivät, että kun HERRA tekee sen julistuksen, sillä ei ole mitään avaruudellisia rajoja. Monet kansakunnat odottivat myös, että kun HERRA tulee käskemään rampoja nousemaan ylös maasta, sokeita näkemään, kuuroja kuulemaan, niin monet kansakunnat tulevat myös kokoontumaan sairaidensa kanssa ja ottamaan irti tämän vierailun hyödyt, joka on tällä hetkellä käynnissä maailmassa. Sen tähden on todella tärkeää joskus ymmärtää se vastuu, joka on annettu kansakunnalle, kun HERRA antaa teille vastuun kantaa tätä Herätystä. Ja JUMALAN Pilvi tulee ja laskeutuu alas tuohon maahan, HERRAN Palvelijan ylle tuossa maassa, ja te olette heitä, jotka isännöivät näitä Kahta ikuisuuden Profeetta. Silloin on todella voimallista, ymmärtää, että on suuri vastuu, sillä pienikin virhe, pienikin erhe vaikuttaa myös muihin kansakuntiin.

Totisesti, on ehdottomasti totta, että Taivas huutaa JUMALAN kadonneen kansan puoleen, JUMALAN valitun kansan puoleen, Jaakobin kadonneiden lampaiden puoleen. Ja kyllä, on totta, että minut lähetettiin Jaakobin kadonneiden lammasten luo, Israelin kadonneiden lammasten tykö. Ja jopa tänä viime yönä, saatoin nähdä paljon painostusta Israelista. Pystyin näkemään paljon ihmisiä Israelista kutsuen: Pyydämme anoen, tulkaa luoksemme. Pyydämme, tulkaa Israeliin. Tuokaa Sanoma Israeliin. Tulkaa asettamaan myös meidät ennalleen. On suuri keskustelu kulissien takana, jota en jaa. Kuten tänä viime yönä, kun nyt uudestaan, HERRA näytti minulle paljon ihmisiä Israelissa. He ovat tunnistaneet, että HERRA on vierailemassa, Israelin JUMALA on vierailemassa. Ja he sanoivat: Pyydämme anoen, tulkaa luoksemme. Pyydämme anoen, tulkaa Israeliin. Pyydämme anoen, tulkaa ennalleen asettamaan myös meidät. Pyydämme anoen, tulkaa nuhtelemaan myös meidän syntiämme.

On siis aina tärkeää ymmärtää, että kun tämä tapahtuu, silloin se tarkoittaa, että seurakunnan ylöstempaus on myös lähellä. Sillä Raamattu on hyvin selkeä, koskien JEHOVAN profeetallista aikajanaa liittyen pakanakansakuntia, pakanaseurakuntaa lunastavaan Missioon. Ja myös liittyen suunnitelmaan Israelin kansallisesta Herätyksestä. Se tulee silloin, kun HERRA on päättänyt Mission pakanoille, aivan kuten luette Room. 11. Joten tiedän, että nyt tällä hetkellä HERRA tulee pitämään Hänen Kaksi Profeettaansa täällä Keniassa. Mutta keskustelu Heidän Missiostaan pakanaseurakunnan toiselle puolen jatkuu aina. Sen tähden jokainen etuoikeus, jokainen hetki, jokainen Kokous, täytyy ottaa armona, lisättynä armona, lisäaikana, lisättynä Siunauksena, jonka HERRA laskee pakanakansakuntien eteen.

Lisättynä mahdollisuutena parannuksentekoon. Ja olemaan pyhiä, vastaanottamaan JEESUS, olemaan uudestisyntyneitä, olemaan vanhurskaita, varmistamaan, että ymmärrätte, että ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä HERRAA. Varmistaen, että jokainen pyrkimyksesi, jokainen osa elämäntyyliäsi noudattaa HERRAN pyhyyden vaatimuksia. Tämä tulee siis olemaan ehdottomasti todella kriittistä ja todella tärkeää. Uudestaan, aivan kuten sanoin, jopa tänä iltana HERRA voi näyttää minulle paljon israelilaisia sanomassa: Pyydämme anoen, tulkaa.  Pyydämme anoen, tulkaa. Olemme nähneet, kuinka HERRA vierailee kansakunnissa. Pyydämme anoen, tulkaa myös meidän luoksemme. Pyydämme anoen, tulkaa asettamaan myös meidät ennalleen.

Mutta tiedän, että nyt tällä hetkellä, HERRA tulee lanseeraamaan Hänen Missionsa kaikkiin kansakuntiin Keniasta käsin. Joten Kenialle annetaan tämä ihmeellinen etuoikeus ja mahdollisuus voida isännöidä tätä Herätystä. Mutta HERRA pyytää, että isännöitte sitä vastuullisesti. Vastuun kanssa. Ymmärtäen, että mitä tahansa teettekin täällä, sillä on seuraamukset ja seuraamus Herätykselle, maailmanlaajuiselle pakanakansakuntien Herätykselle. Ja kuitenkin tiedämme, että aika on ohi. Profetoin Taivaan loisteliaat Portaat, ja siinä 15.1.2017 Profetiassa näin seurakunnan kipuavan ylös JUMALAN Portaita ja menevän sisälle ikuisuuteen.

Ja näette, kuinka 11.3.2018 HERRA laski alas nuo Portaat taivaalle, ja suurin osa teistä pystyi nauhoittamaan sen kännyköillänne ja kameroillanne ja postaamaan sen sosiaaliseen mediaan ja maailmanlaajuisesti. Joten totisesti, MESSIAAN tulemus on lähellä. Sitä ei voi mitenkään kiistää. Mutta on tärkeää, että te; kristityt tekevät työtä kristillisen pelastuksensa laadun kanssa, että he tekevät parannuksenteosta sydämensä mittapuun, he tekevät vanhurskaudesta elämäntyylinsä standardin ja he tekevät pyhyydestä sen pyrkimyksen, pelastuksensa pyrkimyksen ja ponnistuksen. Sillä Raamattu sanoo Hepr. 12:14, siellä lopussa Hän Sanoo: Sillä ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä HERRAA.

On siis totta, että luvattu vierailu on tulossa Keniaan. Mutta se riippuu tiukasti, tulevatko kaikki ihmiset, kirjaimellisesti jokainen kokoontumaan 19.5. Nairobin keskuspuistoon, ja noudattamaan pyhää kokoontumista HERRAN edessä. Ja tekemään parannuksen, tekemään parannuksen kaikesta synnistä maassa, mukaan lukien siitä mustamaalauksesta, mitä media yritti tehdä näille Kahdelle JAHVEN Profeetalle. On myös totta, että kun HERRA lähetti nämä Kaksi Profeettaa, niin nyt etuoikeus ja hyöty on annettu teille, tämän päivän, tämän sukupolven seurakunnalle; nähdä että Heitä on Kaksi, nähdä että Heillä on enkelimäinen luonne, nähdä että He eivät tule normaalissa muodossa. Ja HERRAN Ääni unessa Sanoi, että muinaisina päivinä ennen kuin MESSIAS tuli, Hän ei paljastanut, että Heitä oli Kaksi. Mutta vasta nyt tälle sukupolvelle ja seurakunnalle Hän on nyt avannut ja paljastanut, että Heitä on Kaksi. Mutta se oli samoin ennen kuin MESSIAS tuli. Joten nämä ovat etuoikeuksia, joita teillä on.

He ovat tehneet vain hyvää. He ovat saarnanneet vain pyhyyttä, He ovat nuhdelleet vain syntiä, He ovat nuhdelleet vain pahuutta ja jumalattomuutta. He ovat saarnanneet vain vanhurskautta ja pyhyyttä. Ja He ovat julistaneet vain MESSIAAN tulemusta. He ovat vain nostaneet rampojanne maan tomusta, jotka ulostivat ylleen siellä, hylättyinä ja unohdettuina. He ovat vain avanneet rakkaidenne ja rakastettujenne sokeat silmät. He ovat vain avanneet kuurot korvat. He ovat siis tulleet tänne täyttämään MESSIAAN Missiota, valmistamaan tien MESSIAAN tulemukselle. Joten jos te otatte vastuun käyttäytyen vastuullisesti isännöidessänne Heitä Keniana, niin silloin se luvattu suurempi Herätys, kaikista historiallisin Parantumiskokous, josta HERRA Puhui tässä maassa näiden Kahden Profeetan kautta, tulee materialisoitumaan, tulee täyttymään, tulee toteutumaan. Se nimetty vierailun aika tulee. Ja kuinka mahtavaa nähdä nuo vierailut ennen kuin MESSIAS tulee.

Joten kaikki kristityt maailmanlaajuisesti hyljeksikööt syntiä, ja eläkööt vastuullisesti. Ja välttäkööt sitä huokoisuutta, modernismia, jonka näette olevan tehneen kompromissin pyhyytenne kanssa. JUMALA ei tule nöyryyttämään sinua kristittynä. Voit elää elämäsi mukavasti, mutta pysy vain poissa synnistä! Joka ikisellä ihmisellä on kapasiteetti havaita synti ja hyljeksiä syntiä. HERRA Sanoo, että Hän ei tule luoksesi alentamaan sinua tai alentamaan armoa sinulle. Tiedän sen pelon, joka tämän päivän seurakunnalla on, että katsokaa, olen niin tottunut ystäviini, olen niin tottunut työhöni, olen niin tottunut asioihini, olen niin tottunut pukeutumiseeni, olen niin tottunut, mihin vain. Mutta HERRA Sanoo, että teillä on kapasiteetti havaita, mikä on syntiä, mikä on epäpyhää. Ja sen tähden, mitä on vaakalaudalla nyt, sen tähden, mikä hetki on, sen tähden, että MESSIAS on tulossa ja kello on tikittänyt loppuunsa, aika on muuttunut, aika on lopussa. Silloin odotat, että on priorisoiminen.

Sinun tulee priorisoida vanhurskaus ja ikuisuus, joka sinulla tulee olemaan JUMALAN kanssa Taivaassa. Ikuisuus, iankaikkisen elämän ikuisuus. Ei ikuinen tuomio, iankaikkinen tuomio helvetissä. HERRA odottaa, että olet tarpeeksi rationaalinen tehdäksesi ne päätökset helvetin ja Taivaan välillä nyt, ja valitset Taivaan. Olen välillä lukenut Saarnaajan kirjasta 3:11, jossa olen sanonut, että HERRA oli niin antelias, että Hän laittoi jokaiseen, joka ikiseen ihmiseen kapasiteetin havaita ikuisuuden, hyödyt ikuisuudesta Taivaassa, ei helvetissä, Taivaassa, ja valita Taivas JUMALAN kanssa ja valita JUMALA. Ja valita pyhyys ja vanhurskaus, ja alkaa työstämään tulevaisuuttasi HERRAN kanssa. Elämä täällä maailmassa on vain maksimissaan, sanotaan 90 vuotta. Normaalisti 90 vuoden jälkeen sinun niin kutsuttu elämän laatusi menee alas hautaan.

Alat nyt kerryttämään kaikkia niitä hassuja asioita ruumiissasi, sairauksia, ja kaikkea sellaista, tiedättehän. Ja sitten elämänlaatunne nyt 90-vuotiaana on alhaalla. Joten maksimissaan voitte elää ehkä 90 vuotta niissä maissa, jotka ovat niin kutsuttuja 'ensimmäisen maailman' maita. Mutta iankaikkisen elämän ikuisuus Taivaan Valtakunnassa, Uudessa Jerusalemissa, jonka olen nähnyt, Taivaassa, minne HERRA normaalisti minut vie, mistä poimin ohjeistusta, ikuisuus Taivaassa on valtava, se on ikuisuus. Se on iankaikkista. Se menee 90 vuoden toiselle puolen. Sen jälkeen, kun 1 biljoona vuotta on ohi, niin ikuisuus Taivaassa ei ole edes alkanutkaan. On siis todella tuottoisaa ja hyödyllistä ja rationaalista, tehdä päätös, rationaalinen päätös, että valitsen vanhurskauden ja pyhyyden.

Joten tämä sukupolvi istuu etulyöntiasemassa. Sillä he voivat punnita ne haitat mennä helvettiin, ja hyljätä synnin. Ja sillä kapasiteetilla, jonka Hän on asettanut jokaisen teistä sieluun havaita iankaikkinen elämä ja valita se, silloin voitte valita ikuisuuden Taivaassa JUMALAN kanssa. Voit olla uudestisyntynyt JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, vastaanottaa JEESUKSEN, ja hyljätä kaiken, mikä on pahuutta. Ja hyvyydessään Hän on lähettänyt meille PYHÄN HENGEN herättelemään teidät, sytyttämään sydämenne tunnistamaan, mitä vain, mikä on pahaa, ja hylkäämään sen, ja kaikkea, mikä on pyhää, ja valitsemaan sen. Ja voimaannuttamaan sinut.

Joten HERRA Siunatkoon teitä. Uudestaan, älköön viisautenne pettäkö teitä, Kenia, kun valmistaudutte siihen Grand Grand Grand Parantumiskokoukseen. Mutta se Parantumiskokous on riippuvainen, se perustuu tiukasti, HERRA on kiinnittänyt sen siihen Mega parannuksentekoon, joka on tulossa 19.5. Teillä tulee joko olemaan se, tai ei. Teillä tulee joko olemaan Parantumiskokous, tai ei. Sillä HERRA ei ole ihminen, niin että voisitte mustamaalta Häntä tai huijata Häntä tai vääristellä Hänelle, vääntää kättä Hänen kanssaan. Hän on nyt Puhunut ja Sanonut, että 19.5. on todella kriittinen, avatakseen uuden luvun tälle kansakunnalle, jotta he löytäisivät anteeksiannon. Jos he tekevät parannuksen, niin HERRA tulee Puhumaan kanssani ja pyytämään minua kertomaan heille. Ja sitten sen jälkeen tietysti tulee se suurempi Vierailu ja Herätys. Joten HERRA auttakoon teitä valitsemaan sen. HERRA Siunatkoon teitä Kenia, olemaan vastuuntuntoisia isännöidessänne tätä haluttua Herätystä.

Uudestaan, aivan kuten sanoin, on niin paljon painetta. Jopa ihmiset Israelissa sanovat, pyydämme anoen, tulkaa luoksemme, tulkaa luoksemme. Näen heidät. Jopa tänä yönä näin: Pyydämme anoen, tulkaa luoksemme. Tulkaa valmistamaan myös meidät. Tulkaa nuhtelemaan myös meitä synnistä. Tulkaa Puhumaan meille JEHOVASTA, me näemme, että JUMALA vierailee kansakunnissa, vieraillen Keniassa juuri nyt. Jopa me, me haluamme Vierailun. Mutta jokainen kansakunta halajaa tätä; Usa, Eurooppa, Australia, Aasia, Kiina, kaikki halajavat tätä, Kenia. Sen tähden, nouskaa ylös. Nouskaa ylös, Kenia. Olkaa vastuuntuntoisia, ja tehkää parannus. Jotta Herätys voisi jatkua. HERRA Siunatkoon teitä. Kiitos.

(Profeetta Dr. Owuor. 20.4.2019. www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia