22.6.2019 PROFETIA: PROFETIA VALTAVASTA ELIAN TULEN LIEKISTÄ, JONKA HERRAN VÄKEVIMMÄT PROFEETAT KUTSUVAT ALAS TAIVAASTA (Osa 3) - PROFEETTA DR. OWUOR

Aamen, nyt siunatut ihmiset, vieläkin koskien juuri tätä keskustelua, joka HERRALLA oli Hänen Kahden Palvelijansa kanssa viiem yönä. Haluaisin avata hiukan enemmän, nyt viime yönä HERRA JEHOVA, Israelin Väkevä JUMALA, Taivaan ja maan Luoja, Jaakobin Valtava JUMALA, Aabrahamin, Iisakin ja Israelin JUMALA, viime yönä Hän Puhui Kahden Palvelijansa kanssa. Ja tässä keskustelussa, toistan, yksi Profeetoista näki sen toisen seisomassa korkealla ylhäällä, korkealla ylhäällä maaperän yläpuolella. Ja hän näytti todella peljättävältä. Hän oli täysin ladattuna JUMALAN JAHVEN, HERRAN SEBAOTIN, Sotajoukkojen HERRAN vihalla.

 

Ja näyttää aivan kuin HERRA olisi päättänyt paljastaa nämä Kaksi Profeettaa asteen korkeammalle, yhden tason korkeammalle, toisella erilaisella tavalla. Vetäen Heidät lähemmäs Heidän Missiotaan sen jälkeen, kun seurakunta on otettu pois tältä näyttämöltä. Ja sitten tästä tulee näyttämö, toinen näyttämö, vakava kampanja, sotien JAHVEN puolesta, toimittaen HERRAN käskyä tuona aikana todella peljättävällä tavalla.

 

Joten pystyin näkemään, kuinka se toinen Profeetta seisoi. Ja HERRA näytti minulle sen toisen Profeetan seisovan korkealla. Hän oli melkoisen korkealla maaperän yläpuolella, ja hänen vaatteensa oli loisteliaan Kirkas. Paljastan nyt enemmän tuosta Vierailusta. Hänen vaatteessaan oli HERRAN Kirkkaus, joka virtasi vaatteen ylitse. Mutta maan yläpuolella; Hän oli maaperän yläpuolella, maan yläpuolella. Ja hän oli todella peljättävä siellä.

 

Ja sitten tuona hetkenä HERRA käski minua käskemään Tulen lankeamaan Taivaasta, tulemaan alas Taivaasta, lankeamaan Taivaasta ja tullen lankeamaan maahan. Nyt, mitä halusin lisätä tähän keskusteluun, paljastaakseni enemmän, on, että Tuli Taivaasta lankesi kahdessa eri vaiheessa. Joten on kaksi Tulta, kaksi valtavan suurta Tulta, jotka lankesivat. Se ei ole yksi Tuli. Se ensimmäinen Tuli tuli ja lankesi alas, ja se toinen Tuli tuli alas välittömästi sen ensimmäisen Tulen jälkeen. Joten se oli valtava asia.

 

Ja näin ihmisten yrittävän juosta pakoon, ja paljon huutamista ja itkemistä tapahtuu. Ja HERRA tuhosi Hänen vihollisensa. Joten Hän tuhosi HERRAN viholliset, heidät, jotka ovat mustamaalanneet HERRAA jonkin aikaa. Heidät, jotka ovat tulleet JEESUKSEN evankeliumia vastaan. Joten näyttää aivan kuin HERRA aikoisi nyt esitellä ne Kaksi Hänen Peljättävintä Profeettaansa toisella tasolla. Jotta maailman kansakunnat ymmärtäisivät, että nämä eivät ole teidän ystäviänne. Nämä eivät ole teidän ystäviänne, jotka ovat tulleet iankaikkisuudesta saarnaamaan tälle sukupolvelle. Sen tähden näette, että Heitä on joskus kuusi ja Heillä on 12 jalkaa. ja neljä Heistä menee tähän suuntaan ja kaksi tähän suuntaan.

 

Tämä muodostelma, nämä eivät ole teidän ystäviänne. He tulevat turvaamaan seurakunnan, jotta seurakunta voisi päästä pois tästä paikasta, saada turvallisen poispääsyn. Ja sitten on hirvittävä tilanne tällä näyttämöllä täällä, tällä sotanäyttämöllä maailmassa, kun He viimein kohtaavat antikristuksen, kun He viimein kohtaavat väärän profeetan, joka rakentaa Ahdistuksen ajan temppelin Jerusalemiin. He kohtaavat luopumuksen, joka tulee tapahtumaan Jerusalemissa, ja sen valerauhan. Nämä eivät ole ystäviänne.

 

Muistakaa, että ainoastaan MESSIAALTA Tuli tulee Hänen suustaan tuolla tavalla. Muistakaa, että vain MESSIAALLA Tuli Hänen suustaan kuluttaa Hänen vihollisensa. Ja nämä ovat tulleet MESSIAAN jälkeen, taistelemaan MESSIAAN puolesta ja taistelemaan JEHOVAN puolesta, ja valmistamaan kansakunnat JUMALAN Valtakuntaa varten. Joten voin nähdä tässä keskustelussa että HERRA aikoo viimein alkaa vetämään Heitä lähemmäs, alkaa paljastamaan Heitä lähemmäs ja lähemmäs ja lähemmäs kohti sitä viimeistä Missiota.

 

Joten he, joilla on korvat, kansakunnat, joilla on ympärileikatut korvat, kansakunnat, jotka ovat nöyriä, ja pystyvät noudattamaan HERRAN ohjeistusta, kuunnelkoot he JEHOVAN neuvoa, ja olkoot uudestisyntyneitä. Lopettakaa epäjumalanpalvelus, lopettakaa seksuaalisynti, tämä buddismin, hinduismin palvonta, kaikkien niiden idän uskontojen palvonta. Kääntykää JEESUKSEN luo, vastaanottakaa JEESUS KRISTUS. Ja te, jotka olette kristittyjä, palatkaa nyt takaisin Ristin ja Veren evankeliumiin.

 

Mitään muuta evankeliumia ei annettu ihmiselle pelastukseksi ja sisälle pääsyyn ikuisuuteen JEHOVAN loisteliaan kirkkaaseen Valtakuntaan Taivaassa. Vain Ristin evankeliumi, joka ristiinnaulitsee lihan ja polttaa synnin. Vain Veren evankeliumi, joka on evankeliumin voima, JEESUKSEN Palvelustyön voima, pelastuksen voima. He, joilla on korvat, olkoot pyhät. Vastaanottakaa JEESUS HERRAKSENNE. Lopettakaa se poliittinen korrektius seurakunnassa. Roikkukaa kiinni Ristin evankeliumissa ja vanhurskauden ja pyhyyden pelastuksessa. Sillä ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä HERRAA. MESSIAS on tulossa. 

 

Olen nähnyt ne Kaksi Profeettaa viime yönä, ja yhden Heistä seisovan korkealla. Ja hän oli todella peljättävä, se miten hän seisoi siellä. Ja sitten HERRA käski minua sieltä käsin, missä seisoin ylhäällä siellä, nyt kutsumaan Tulen alas Taivaasta ja lankeamaan alas tänne. Ja Tuli lankesi, mutta kahdessa eri vaiheessa. Valtava Tuli. Näin ihmisten yrittävän juosta pakoon, ja huutaen ja itkien kaikkiin suuntiin. Sitten sanoin MIchaelille, nauhoita tämä Tuli. Myös hän halusi juosta pakoon. MESSIAS on tulossa. MESSIAS HERRAMME JEESUS KRISTUS on tulossa. Todah Shalom, todah chaverim, todah rabah. Shalom todah.   

 

(Profeetta Dr. Owuor. 22.6.2019. www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia