26.12.2019 HERRAN SIUNAUKSET JA KEHOITUS JUHLIA HEILLE, JOTKA OVAT HERRAN PARANNUKSENTEON JA PYHYYDEN PALVELUSTYÖN SEURAKUNNISSA

Tiedän, että juhlinnat ovat meneillään joka puolella maata heidän keskuudessaan, jotka kuuluvat tähän HERRAN loisteliaaseen Palvelustyön. Täällä on vanhempi Arkkipiispa, yleinen aluevalvoja ja eläkkeellä oleva maakunnan poliisipäällikkö John Litunda. Meillä on myös monia vara-Arkkipiispoja täällä. Vanhempi Vara-Arkkipiispa Zablon Mwiti, joka valvoo Nanyukia ja Idän aluetta. Hän on numero kakkosena tässä maassa mitä tulee parhaaseen johtajuuteen tässä Palvelustyössä.

Meillä on Vanhempi Vara-Arkkipiispa Zachary Kibaliech. Hän on Kerichosta ja koko etelän alue on hänen hallintansa alla. He ovat pystyttäneet telttansa tänne siitä saakka mitä tapahtui Kisumussa. Vanhempi Vara-Arkkipiispa Mombasasta. Tämä on Vara-Arkkipiispa Israel ja Vanhempi Arkkipiispa eläköitynyt kenraali Yaka, joka on ollut hyvin keskeinen tämän maan turvallisuudessa, kunnes hän meni eläkkeelle. Nyt hän palvelee rauhassa JUMALAA. Vanhempi Vara-Arkkipiispa Kimani. Minun oma poikani. Ensimmäinen, joka tuli mukaan, kun HERRA oli lähettänyt nämä Kaksi Profeettaa maahan. Hän pysäytti minut kadulla ja kysyi, että onko tämä HERRAN Väkevin Profeetta? Hän sanoi, Jumalan Mies, olemme kanssasi. Olemme kanssasi. Usko minua. Kuulemme sinua. Hän on täällä nyt. Vanhempi lakimies ja Vanhempi Vara-Arkkipiispa.

Täällä on myös Vanhempi Piispa Michael Nieswand, Jeesus on Herra - radion presidentti ja perustaja, joka on JUMALAN suukappale, kanava, portti, jota JUMALA käyttää kommunikoidakseen kansakunnille ja universumille, Jeesus on Herra - radion presidentti ja perustaja. Juuri nyt kanssani täällä on hyvin arvostettu lakimies, tunnettu rikosasianajaja tässä maassa, Vanhempi Piispa Kelly, josta on tänään tullut Vara-Arkkipiispa, JAHVEN loisteliaan Palvelustyön johtajistoa. Myös Vara-Arkkipiispa, huippukirurgi ja eläinlääkäri tohtori JJ Oduor. Tässä paikassa meillä on myös Vanhempi insinööri Laban, joka on ollut täällä kanssamme siitä saakka, kun tämä asia tapahtui Kisumussa.

Sitten meillä on Vara-Arkkipiispa Benhams Todero, Hän joka on Uasin Gishusta. Täällä on myös niin paljon muita Piispoja. Piispa Gathara on täällä, Vanhempi lakimies. Hän on voittanut oikeustapauksia ylimmissä oikeussaleissa ja hän on myös vanhempi Piispa tässä Palvelustyössä, monia muita Piispoja, Macharia on täällä. Suuren suuri juhlinta on meneillään täällä. Se syy miksi tulen luoksenne nyt on se, että HERRA Puhui kanssani viime yönä siitä, kuinka Hän laskeutui alas Taivaasta. Hän otti minut ja näytti minulle, kuinka Hän laskeutui. Hän näytti kuinka Hän tuli. Tarkoittaen, että Hän tuli kanssani korkeuksista.

Hän näytti minulle sen väylän, jota Hän seurasi järven yläpuolella ja kun Hän tuli muutaman kilometrin alas, niin Hän meni ohitse. Nyt Hän liikkui järven halki teltalle, jossa Hän, joka Puhuu kanssanne saarnasi. Aivan kuten voitte kertoa, tämä on hyvin hyvin peljättävää aikaa seurakunnan historiassa. Tuo nauhoitus on kiertänyt ympäri maailmanlaajuisesti ja sytyttänyt sosiaalisen median liekkeihin Tulen lailla. Nyt näette, mistä HERRA Puhui minulle viime yönä. Näette, kuinka se valtavan suuri Pilvi, joka laskeutui teltalle ennen kuin Hän saapui Kisumuun. Aivan kuten Hän otti minut tänä yönä mukaansa ja näytti minulle sen reitin mitä Hän käytti, Hän tuli järven yläpuolelle.

Kun katsotte sen Pilven kokoa, joka on JEHOVA, Kaikista Korkein HERRA, voitte nähdä, että tuo Pilvi on suurempi kuin Kisumun kaupunki. He, jotka kuvasivat sen, tekivät hienon työn, kuvatessaan kaupungin ja järven, kun Hän oli tulossa, kuvaten itse HERRAN, järven meren ja kaupungin. Hän on suurempi kuin kaupunki, suurempi kuin meri, järvi. Tämä on hyvin Peljättävää aikaa seurakunnan historiassa. Tämän jälkeen Hän menee ohitse, kun Hän tulee järven, meren yläpuolelle tällä tavoin ja lähietäisyydellä jatkaa halki teltalle, jossa Hänen loisteliaimmat, muinaisimmat, peljättävimmät, koristelluimmat Profeettansa saarnasivat kaiken maan HERRAN edessä. Hyvin voimallista aikaa seurakunnan historiassa, siunatut ihmiset. Tämä on se mitä käsittelemme juuri nyt. Nämä ovat nyt paraikaa tuoreimmat uutiset.

Katsokaa sitä JUMALAN Pilveä valkealla reitillä, ominaisuudeltaan valkealla reitillä, jonka Hän näytti minulle unessa, kun annoin sen Profetian, ennen kuin edes menimme Kisumuun. Näette tämän ominaisuuspiirteen, valkoisen reitin Hänen Kirkkauttaan, se valkoisempi osa tummaa paksua Pilveä. Näette Hänen tulevan, tulevan meren yläpuolelle, suurempi kuin se meri, suurempi kuin se järvi, suurempi kaupunkia ja kun Hän saapuu sinne, Hän menee ohitse ja menee suoraan ja seisoo teltan yläpuolella. Tämä on kaikkien ihmeiden ihme siitä saakka, kun maailma luotiin. Muistakaa että ainoa kerta, kun Hän tuli tuolla tavoin auktoriteetissa ja voimassa ja suvereenisuuden demonstraatiossa ja valtavassa johtajuudessa ja hallinnassa tapahtui ainoastaan Israelin lapsille erämaassa, kun nämä Kaksi Profeettaa olivat mukana ensimmäisessä missiossa tuossa aikakaudessa.

Voitte kuvitella nyt tässä ajassa ja aikakaudessa tullen kaupungin yläpuolelle, suurempi merta. Pitäkää huolta, että kaikilla on pääsy tähän! Pitäkää huolta, että se on joka puolella WhatsAppia ja Twitteriä nyt ja näette kuinka Hän tuli yläpuolelle, mitä kuvailin ja Hän vei minut ylös taivaalle ja näytti sen reitin mitä Hän seurasi, kuinka Hän tuli järven yläpuolelle, meren yläpuolelle ja sieltä Hän ylitti teltalle.

Kuinka peljättävä hetki! Joten tämä kertoo teille, että kun näette Hänen seisovan teltan yläpuolella, Hän on suurempi kuin meri, suurempi kuin tuo kaupunki. Voitte kuvitella, että jos Hän olisi tullut alas, niin Hän olisi kuluttanut ja nielaissut koko tuon paikan ja kaupungin. Joten se suppilon muoto. Se on suppilon muoto, joka tuli sinne kaukaa ja kosketti telttaa ja seisoi teltan yläpuolella. Se suppilo-osa, aivan kuin Kirkkauden suppilo, ja loppuosa Hänen Väkevyydestään, Hänen suuruudestaan pysyi ylhäällä. Ylhäällä. Ja suurempi kuin tuo kaupunki, suurempi kuin Kenia.

Yhtenä kertana kerroin teille, että kun Hän näytti minulle seurakunnan ylöstempauksen ja Ovi avautui ja Pilvi tuli, tämä sama Pilvi tuli yläpuolella ylhäällä siellä ja he kipusivat Portaita pitkin mennen sisälle Pilveen, sanoin teille ihmiset, että en tiedä, minkä kokoinen Pilvi on. Se näyttää puolen maapallon kokoiselta, tai suuremmalta kuin maapallo. Tämä on se, mitä tapahtui Kisumussa. Se on liian suurta.

Tämä on siis Mega juhlinta. Julistan juhlinnan halki koko tämän maan, jotta perheet voisivat tavata ja juhlia meidän JUMALAAMME JAHVEA, JUMALAAMME JEHOVAA, Hän on Vieraillut luonamme. JUMALAAMME ELOHIMIA, Hän on Vieraillut luonamme. HERRA kaikkein Korkein JUMALA, Hän on Vieraillut luonamme. Hän on Vieraillut näiden Kahden Profeetan luona. Hän on tehnyt nyt todella selväksi, että vain nämä ovat Hänen Palvelijoitaan. Jos haluatte päästä sisälle ikuisuuden loisteliaan kirkkaaseen Valtakuntaan, niin aivan kuten olen sanonut teille ikuisesti, olen aina sanonut teille, että teidän tulee alistua ja kuunnella näitä Kahta Mega Profeettaa.

Nyt vastaanotamme sähköposteja joiltakin vanhemmilta seurakunnan johtajilta maailmanlaajuisesti sanoen, että HERRAN Profeetta, me rakastamme sinua. Yhtäkkiä nyt he sanovat, me rakastamme sinua, kun he ovat päättäneet vältellä jonkin aikaa. Mikä tarkoittaa, että nyt ei ole enää mahdollista sivuuttaa. Hän on tehnyt sen todella selväksi, että jos haluatte päästä sisälle seurakunnan ylöstempaukseen, niin teidän tulee kuunnella näitä Kahta Profeettaa. Pidätte siitä tai ette. Jos haluatte päästä sisälle ikuiseen loisteliaan kirkkaaseen JUMALAN, JUMALANI, Ystäväni, JEHOVA SEBAOTIN, Sotajoukkojen HERRAN Valtakuntaan, niin teidän tulee alistua auktoriteettini alle ja kuunnella ohjeistustani, jonka Hän on minulle antanut. Silloin te tulette pääsemään sisälle. Hän on nyt vakiinnuttanut sen todella peljättävällä tavalla. Ei ole siis valinnan varaa. JUMALALLAMME ei ole demokratiaa.

Voitte nähdä sen kuvan, suurempi kuin kaupunki, suurempi kuin valtameri, suurempi kuin meri. Seisten teltan yläpuolella, tai teltan katolla, asettuneena sinne. Teltta on siellä ja kun katsotte teltan sisälle, siellä on joitakin ihmisiä. Ensimmäinen kysymys, jonka kysytte on, keitä ovat nuo siunatut, joita Hän on rakastanut niin paljon, että Hän tulee heidän luoksensa? Toisin sanoen, kertoen maailmalle, että nämä ovat he, jotka olen valinnut. He, jotka istuvat minun Kahden muinaisen Mega Profeettani, kaikista Loisteliaimman Profeetan neuvon alla. Halleluja!

Sen tähden juhlinnat ovat kuumimmillaan täällä Päätoimistoilla. Vanhemmat Vara-Arkkipiispat ovat kieltäytyneet lähtemästä, Vanhempi Arkkipiispa on kieltäytynyt lähtemästä. He ovat nyt pystyttäneet telttansa tänne. Juhlinnat tulevat huomenna huippuunsa. Tämä huippu on täällä, koska tämä tapahtui ainoastaan Israelille, tapahtuen ainoastaan Israelille, Hänen Liitonkansalleen. Nyt tämä on tapahtunut ainoastaan tälle seurakunnalle, jossa ne Kaksi Profeettaa ovat. Halleluja!

Tämä on siis Mega aikaa, Mega Mega aikaa! Mikä heräämisen hetki! Tämä on se hetki, josta sanoin jatkuvasti teille päivin öin, sanoin jatkuvasti, olkaa varovaisia! Olkaa varovaisia, siunatut ihmiset! Teidän tulee kuunnella ohjeistustani, sillä HERRA JAHVE on tehnyt sen niin selväksi koko maailmalle, että Hän kävelee kanssani avoimesti, julkisesti modernissa ajassa. Kukaan ei voi sanoa, että en tiennyt, en nähnyt, en ymmärtänyt, että se oli sinun Sanomasi JEHOVA. Ei! Hän on tehnyt sen avoimeksi julkisesti, että kaikki voivat jopa nauhoittaa, mutta nyt, katsokaa! Katsokaa, mitä Hän on tehnyt! Lopullinen Vierailu.

Tuo Vierailu tapahtui ainoastaan siinä toisessa aikakaudessa ennen kuin Hän toi meidät tälle maapallolle, silloin kun oli toinen Missio, mutta se oli Hänen Liitonkansalleen. Katsokaa nyt, jopa Israel voi nyt nähdä, ja nähdä, että katsokaa, JUMALAMME on siellä! Katsokaa, tämän JUMALAMME Palvelijat, tämän Israelimme Profeetat ovat siellä! Israelin Profeetat ovat siellä. Tämä on mahtavaa aikaa! Kaunista aikaa, voimallista aikaa! Tämä on historiallista aikaa, juhlallista aikaa!

Tämä kertoo teille, että MESSIAS on tulossa. Hän on suurempi kuin meri! Katsoessanne tuota videoklippiä, Hän on suurempi kuin kaupunki itse! Voitte siis kuvitella, jos Hän on valmistautumassa tulemaan telttaan, niin Hän on jo suurempi kuin kaupunki. Sen tähden Hän on siinä suppilon muodossa, jonka kuvailin, jonka näin unessa tänään. Suppilon muoto on se, jonka Hän toi ja kosketti telttaa. Mutta ylhäällä täällä on suurempaa kuin maailmassa, täällä on suurempaa kuin maapallolla ylhäällä yläpuolella täällä. Halleluja!

JEHOVA JAHVE, Ystäväni, JEHOVA ELOHIM, JEHOVA SEBAOT. Muistakaa, muistakaa, että tämä on se, Hän on se, jonka kanssa Melkisedek ilmestyi Aabrahamin eteen, ja Melkisedek sanoi, kun Hän ilmestyi Aabrahamin eteen, Melkisedek sanoi: "Minut on lähettänyt Kaikista Korkein. Olen Korkeimman JUMALAN Pappi." Tämä on Kaikista Korkein JUMALA, Hän, joka tuli Kisumuun. Kuinka valtava, peljättävä hetki seurakunnassa! Kuinka peljättävä hetki seurakunnassa!

Sen tähden olen julistanut päättymättömät juhlinnat koko maassa heille, jotka kuuluvat tähän Palvelustyöhön. Halleluja! JUMALA on kanssanne. JUMALA on kanssanne. JUMALA on kanssanne. JUMALA on kanssanne. JUMALA on kanssanne ja Hän on todistanut teidät oikeiksi, että olitte oikeassa. Hän on todistanut teille, että tuomionne olivat oikeat, kun kuulitte näiden Profeettojen narratiivin ja julistukset. Hän sanoi, että ei mihinkään toiseen paikkaan Hän ole tullut tällä tavoin ihmiskunnan historiassa. Tämän täytyy olla JUMALA, JUMALAN lähettämä. Jos tulitte tänne, niin JUMALA on nyt todistanut koko maailmalle, että kyllä, tuomionne oli oikea. Tuomionne oli oikea, että vain vanhurskauden kautta, vain parannuksenteon ja pyhyyden kautta ihminen voi päästä sisälle.

Vain kiinnittämällä huomion Eliaan, Suurimpaan Peljättävään JAHVEN Profeettaan, kaikista Hirvittävimpään Taivaan Profeettaan, silloin tulette pääsemään sisälle. Sillä JUMALA ei tee mitään virheitä. JUMALALLA ei ole aikaa leikkiä kanssasi ympäriinsä ja näyttää elokuvia tai jotakin sellaista. Hän lähetti hänet, Hän lähetti heidät, ja Hän lähetti hänet lopullisen auktoriteetin kanssa valmistamaan seurakunnan.

Voitte kuvitella, kuinka tänä yönä Hän toi minulle Mooseksen sauvan, voitte vain kuvitella. Tuo sauva on tarkoitettu johdattamaan seurakunta, johdattamaan heidät Lupaukseen, johdattamaan heidät Luvattuun maahan Taivaassa, siihen lopulliseen Luvattuun maahan, JUMALAN Valtakuntaan, jossa kaikki haluaisivat olla. Kuinka kaunista aikaa! Voiton aikaa! Kun olette todistaneet kaikki muut maailman väärät profeetat vääriksi, kaikki muut maailman saarnaajat vääriksi! Sitten Hän sanoi, että vain Palvelijani tässä, heidän luokseen tulen henkilökohtaisesti. Heidän luokseen tulen henkilökohtaisesti ja Vierailen heidän luonaan Minä itse. Kun he kutsuvat minua, kun hän kutsuu Minua, niin tulen alas henkilökohtaisesti hänen käskystään. Kun hän käskee minua tulemaan alas Vierailemaan luonani, niin tulen alas henkilökohtaisesti, Minä, Kaikista Korkein HERRA. Hän halusi vakiinnuttaa tämän ilman minkäänlaista epäilystä.

Hän tuo sen erityisenä aikana, kun Hän käyttää samoja Profeettoja astumaan esille ja sanomaan: "Tiukasti perustuen virkaani, kieleni Sanoihin, nyt käsken, että aurinko ei tule antamaan valoaan", ja katsokaa, mitä tapahtui tänään. Nuo Sanat pystyivät työntämään auringon ja työntämään kuun ja työntämään maapallon linjaan, ne kaikki kolme. Sulkemaan auringon valon, perustuen kieleni Sanoihin. Tiukasti perustuen kieleni auktoriteettiin. Ei mitään muuta nyt. HERRA tekee tämän tarkoituksella, vakiinnuttaakseen sen auktoriteetin, jota he kantavat, sen voiman, jota he kantavat, sen Voitelun, jota he kantavat, JUMALAN itsensä ylivoimaisen Voitelun. Hän sanoo, että voimallinen hetki seurakunnassa!

MESSIAS on tulossa. Kerroin teille, että MESSIAS on tulossa. Monet ihmiset tulevat pettymään, he, jotka eivät kuuntele ja alistu tälle. Olen nähnyt tuon päivän. Tulette olemaan todella pettyneitä, jos pelleilette ympäriinsä. Varmistakaa nyt, että teillä on ikkuna mukautua. Voitte nähdä, kuinka Kaikkein Korkein JUMALA tekee sen kaltaisen todella rohkean vedon, rohkean, Hän tulee alas näiden Kahden Profeetan käskyn kautta, kutsuen Häntä. Ensinnäkin nämä Profeetat varmistavat, että he kokoavat koko maailman kytkettynä ja kuulolla, ja sitten he kutsuvat Kaikkein Korkeimman JUMALAN. He haluavat koko maailman kuulevan heidän kutsuvan Kaikista Korkeimman JUMALAN tulevan Kisumuun, ja kun tuo päivä saapuu, niin totisesti, Kaikkein Korkein JUMALA tulee Kisumuun.

Kuinka peljättäviä silloin ovat nämä Profeetat? Jopa se tosiasia, että he operoivat Kahtena, sen olisi tullut aiheuttaa jo hälytyksen. Hälytyksen. Hälytyksen. Se tosiasia, että yhdessä päässä Yksi käskee Taivasta ja Sade virtaa alas. Toisessa päässä Mooseksen JUMALA, hirvittävä Mooseksen JUMALA Vierailee ainoastaan Mooseksen luona. Hän Vierailee ainoastaan Mooseksen luona, ei kenenkään muun luona, Hänen ystävänsä. Siunatut ihmiset, mikä hetki seurakunnassa!

MESSIAS on tulossa. Juhlin sitä, että MESSIAS on tulossa. Viimeinkin voitto kuuluu JEESUKSELLE. Voitto kuuluu nyt HERRALLE. Nyt he, joilla on korvat, tulevat tekemään tarpeellisia liikkeitä, varmistaakseen, että he alistuvat tälle JUMALAN Äänelle ja vastaanottavat ohjeistuksen. Te ette voi sivuuttaa tätä Ääntä, tai on kuin kertoisitte Hänelle, joka tuli Kisumuun, tälle Väkevälle, Kaikista Korkeimmalle JUMALALLE, että katso, olet irrelevantti ohjeistuksessasi. JUMALA ei ole koskaan ollut irrelevantti. Hän on lähettänyt heidät tarkoituksellisesti tarpeeseen. Hän on lähettänyt heidät tarkoituksellisesti tarpeeseen. Tämä on aika, jolloin mustamaalaajat tulevat juoksemaan alasti, he tulevat juoksemaan henkensä edestä nyt. Sillä nyt kysymys kuuluu: Ketä oikein mustamaalasit? Jos luulit mustamaalaavasi ihmistä, niin olet todella suuressa pulassa. Voin antaa tämän teille ilmaiseksi. Voitte viedä sen pankkiin.

MESSIAS on tulossa. Tämä on voiman hetki. Tämä on nyt se hetki, jolloin tullaan tietämään, että ainoa uskonto, joka vie ihmisiä Taivaaseen, on Ristin ja JEESUKSEN Veren uskonto. Halleluja! Uskonto, joka antaa hiukan toivoa hautojen ylitse, on ainoastaan JEESUKSEN uskonto, ja se antaa paljon toivoa, se antaa yltäkylläisen Elämän hautojen ylitse. Kaikki muut uskonnot on laitettu alas nyt, laitettu alas ja roskattu epäjumalanpalvontana. Sillä tämä on ainoa uskonto, jossa tämän uskonnon Profeetta kutsuu Kaikkein Korkeinta JUMALAA tulemaan korkealta ylhäältä Taivaasta, ja Hän todella tulee alas, Elävä JUMALA, JEHOVA JAHVE. Halleluja! Tämä on voimallista aikaa seurakunnan historiassa. Tämä on aikaa JEESUKSEN Ristin Voitolle, JEESUKSEN Veren Voitolle, kristillisyyden Voitolle. Kristinuskolle.

Mikä hetki nyt, jolloin seurakunnan tulee nyt tehdä urotöitä, voittoja. Sillä JUMALAMME on tullut Vierailemaan luonamme avoimesti, julkisesti, julkisessa tilassa, kirkkaassa päivänvalossa, kuvattuna videolle. Halleluja! Tullen tuon järven ylle, meren ylle, kaupungin ylle, ja Hän ei pysähtynyt ja mennyt mihinkään hotelliin, Hän ei mennyt mihinkään muuhun seurakuntaan, tai mihinkään muuhun laitokseen, vaan meni suoraan sinne, missä tämä Profeetta saarnaa ja seisoo kaiken maan HERRAN edessä. Halleluja! Todella väkevää!

Joten MESSIAS on tulossa. Uskokaa evankeliumi, vastaanottakaa JEESUS ja etsikää neuvoa, alistukaa näiden Kahden Profeetan alle, tai tulette olemaan pettyneitä, voin antaa tämän teille ilmaiseksi. Olen nähnyt maapallon tulevaisuuden ja monien seurakuntien ja ihmisten ja saarnaajien tulevaisuuden. Olen nähnyt tulevaisuutenne. Tämä on nyt se hetki, jolloin nöyryys palkitsee. Hän on se, jota arvostan, joka on murtunut hengessään murtunut ja nöyrä sydämessään ja vapisee Sanani edessä. Ei sellainen ylimielisyys, joka yrittää mustamaalata JUMALAA. Nyt voitte nähdä, että kuka tahansa mustamaalasikin näitä Kahta, niin itseasiassa koskitte JUMALAAN. Yrititte mustamaalata HERRAA itseään. On peljättävä asia langeta Elävän JUMALAN käsiin. Raamattu sanoo, että on hirmuista langeta Elävän JUMALAN käsiin, kun Hän tuomitsee sinut. Ja se tulee tapahtumaan. MESSIAS on tulossa, siunatut ihmiset.

Mutta heille, jotka ovat tässä seurakunnassa, heille, jotka ovat tässä Palvelustyössä, heille, jotka ovat näiden Kahden Taivaan Profeetan, Kaikista Korkeimman JUMALAN Profeetan ohjeistuksen alla, Siunaan teitä ja sanon, että aloitetaan juhliminen nyt, odottaessamme innolla MESSIAAN tulemusta. Juhlikaa perheidenne kanssa tänä aikana. Kuinka mahtava joululahja! Kuinka mahtava juhlallinen juhla-aika! MESSIAS on tulossa. HERRANI on tulossa. MESSIAS on tulossa. Juhlikaa, missä tahansa olettekin. Haluan kuulla, kuinka huomenna olette kokoontuneet juhlintoihin. Perheet juhlien, tullen kuulolle Jeesus on HERRA -radioon, pyytäen joitakin tiettyjä palvontalauluja, kauniita lauluja, kuten, "What Child is this?" Voimallisia lauluja Pelastajan tulemuksesta, ihmiskunnan lunastuksesta.

Kuinka kaunis hetki, voiman hetki seurakunnassa. Hetki, jolloin kristityt voivat nyt kävellä ja jättää koko maailman todelliselle Elävälle JUMALALLE. Hän teki tämän vain Israelille. Hän teki tämän vain Israelille, JUMALAN Liitonkansalle, mutta mikä hetki nyt onkaan, kun nämä Kaksi Profeettaa ovat viimein tuoneet JUMALAN tälle sukupolvelle. Nyt sukupolvi on nähnyt JUMALAN heidän silmillään. Voi voi voi. Näette ihmisiä kameroidensa kanssa, näemme heidät kännyköidensä kanssa nauhoittaen teltan yllä peljättävästi, vavisten hiukan, mutta peljättävästi.

Aivan kuten sanoin siinä profetiassa, kun sanoin, että se oli peljättävää, se oli peljättävää. Hän jätti sen valkoisen palstan, jonka Hän näytti minulle unessa, kun annoin profetian ennen kuin menimme Kisumuun, sen valkoisen palstan Hänen Kirkkaudessaan. Se valkoinen palsta on ollut ominainen Hänen Kirkkaudelleen meren yllä, koko matkan teltan ylle. Jopa kun Hän asettuu teltan ylle, kun Hän on asettumaisillaan ja Hän asettuu, niin se valkoinen palsta. Kuinka väkevä JUMALA! Tämä kertoo teille todella selvästi, kuinka paljon nämä Kaksi Profeettaa istuvat JUMALAN sydämen keskiössä juuri nyt tällä Missiolla.

MESSIAS on tulossa. Olkaa pyhät, siunatut ihmiset. Siunaan teitä kaikkia, jotka allekirjoitatte JEESUKSEN uskonnon, Ristin uskonnon, Veren uskonnon, Siunaan teitä, Siunaan teidän ikuisuuttanne. Mutta mustamaalaajille, teillä on hetki tehdä parannus. Tehkää parannus! Teidän täytyy tehdä parannus ja kääntyä pois synnistä! Ja mennä polvillenne ja vatsallenne ja laittaa säkkivaate yllenne tuhkan kanssa, ja huutaa JEHOVAN puoleen. Sillä nyt tiedätte, ketä olette mustamaalanneet. Mutta muille, jotka ovat vastaanottaneet JEESUKSEN, jotka ovat tässä Palvelustyössä, juhlikaamme! Juhlikaamme, kuinka JEHOVA on Vieraillut luonani. Tulen juhlimaan JEESUKSEN Väkevässä Nimessä. Halleluja! JEESUS on HERRA. Hän on tulossa.

- HERRAN KAKSI VÄKEVINTÄ PROFEETTAA / www.jesusislordradio.info

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia