HELSINKILÄINEN JOHANNA PARANTUI MIELENTERVEYSONGELMISTA JA VAPAUTUI LÄÄKERIIPPUVUUDESTA – VÄKEVÄ JEESUKSEN IHME!

Kaikki alkoi vuonna 2011, minua alkoi ahdistaa, masentaa ja minun lihakseni menivät täysin jumiin. Rupesin välttelemään julkisia paikkoja ja en käynyt viikkoihin koulussa. Minulle annettiin Rivatril nimistä lääkettä ensiksi yksi tabletti, ja se auttoi menemään kouluun.

Samaan aikaan oli alkamassa musiikkirippikoulu, joka kestäisi viikon. Tiesin etten selviäisi siitä, joten aloin vaatimaan lääkettä lisää, ja minulle myönnyttiin. Lopulta sain koko purkin lääkkeitä, jotka riittivät vuodeksi. Pystyin siis käymään koulua, kaupassa, kylässä ja mistä vaan. Tästä alkoi riippuvuuteni. Rivatril on siis vahva rauhoittava ja rentouttava lääke, se on myös epilepsia lääke.

Kun lääkkeet sitten loppuivat 2012, minulle tuli järkyttäviä vieroitusoireita ja halusin kyseistä lääkettä lisää ja lisää. Lähdimme siis isäni kanssa kiertämään kaikki julkisten terveyskeskuksen lääkärit Riihimäellä, ja kävimme myös yhdellä yksityisellä lääkärillä. Lopputuloksena sain joka paikasta vain erimerkkisiä masennuslääkkeitä, jotka vain pahensivat oireita.

2012 syksyllä aloitin merkonomi tutkinnon, ja jätin sen puolen vuoden jälkeen kesken, koska olin niin ahdistunut, ettei opiskelusta tullut yhtään mitään. Sen jälkeen olin Riihimäen työpajalla ja sielläkin olo oli järkyttävän vaikeaa. Sitten sain kutsun Kiipulaan, että menisin sinne päiväksi tutustumaan puutarha-alaan. Jatkoin työpajalla, ja sain tietää päässeeni Kiipulaan opiskelemaan ja olin siitä iloinen.

Koulu alkoi elokuussa 2013 eikä minulla ollut Rivatril lääkettä vuoteen, mutta silti minua vaivasivat vieroitusoireet ja ahdistus. Koulunkäyntiä haittasi ahdistus, ja käytinkin koulunkäynnin ajan erilaisia lihasrelaksantteja. Lopulta koulun kautta menin Riihimäen psykiatriselle osastolle juttelemaan, käyntejä oli aika monta. Yhdelle käynnille otin alkoholia ja relaksanttia sekaisin, että pysyisin tolpillani. Näistä käynneistä ei ollut minulle apua. Myös vapaa-aikana otin useasti alkoholia lääkkeeksi.

2016 valmistuin Kiipulasta ja muutin Helsinkiin nykyisen aviopuolisoni kanssa asumaan. Pääsin kesäkuun alussa Linnanmäelle töihin. Työ ahdisti, joten varasin lääkärille ajan Helsingin terveyskeskukseen. Tämä lääkäri oli myönteinen Rivatril kokeilulle ja sain taas aloitettua Rivatrilin. Saatoin silti ottaa reilusti alkoholia, vaikka minulla oli Rivatril. Minusta otettiin myös monia verikokeita.

2018 elämäni sai todellisen käännekohdan ja kaikki muuttui, kun HERRA johdatti minut ja mieheni Parannuksenteon ja Pyhyyden palvelustyön kokouksiin, ja aloimme käymään siellä säännöllisesti, ollen kytkettynä väkevän lopunajan Herätyksen tapahtumiin Keniassa. Tämä on valtavan suuri palvelustyö, jossa on mukana yli 20 miljoonaa ihmistä Keniassa ja myös ympäri maailman kansakuntien. Palvelustyötä johtaa Herran Väkevin Profeetta Dr. Owuor. Olen saanut todistaa valtavia JUMALAN ihmeitä ja merkkejä ja kuunnella raitista Raamatunmukaista JEESUKSEN Veren ja Ristin opetusta. Tässä välissä ehti olla myös kaksi väkevää Parantumiskokousta Jeesus on Herra -radion kautta (www.jesusislordradio.info). Muistan ihmetelleeni, että ihmisiä oikeasti ihan tuosta vaan parani.

Hämmästyksekseni huomasin helmikuun 2019 aikana ruvenneeni unohtelemaan lääkkeitä, lopulta väli vain venyi ja helmikuun alkupuolelta tähän päivään en ole enää ottanut Rivatrilia! Vaikeaa käsittää, että olen ottanut Rivatrilia viimeksi helmikuun alussa! Ikinä ennen se ei olisi ollut missään nimessä mahdollista. Nyt pystyn käymään kaupassa, olemaan ihmisten seurassa, kävelemään yksin, olemaan julkisissa kulkuneuvoissa, pystyn hyvin syömään ym. Kiitos HERRALLE JEESUKSELLE, että olen nyt tässä. – Johanna Ojanen, Helsinki

JEESUS ON HERRA! Tuokoon tämä todistus toivoa myös muillekin!

 

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia