RAPORTTI BRASILIAN MISSIOLTA – MIKSI HERRA SIUNAA HERÄTYKSELLÄ BRASILIAA? 

Tulemme luoksenne Rio de Janeiron ultramodernista kaupungista Brasiliasta tänään 31.1.2024, jonne HERRAN Profeetta saapui viime yönä keskiyöllä. Hän on juuri nyt kiirehtimässä, tavoittaen maailman kansakuntia.

"12 Niin hän sanoi heille: "Elia tosin tulee ensin ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta kuinka sitten on kirjoitettu Ihmisen Pojasta, että hän on paljon kärsivä ja tuleva halveksituksi?" (Mark 9:12)

Näemme tämän profetian täyttymisen juuri nyt. On selvä, että aika on juoksemassa loppuunsa. Me Keniana aina hyödymme HERRAN Vierailusta. Kun Intiassa tehdään Parantumisjulistus, myös Keniassa rammat kävelevät. Samoin, kun Brasiliassa rammat kävelevät, myös Keniassa rampoja nousee maasta.

Se mikä shokeerasi Brasiliassa, on se kunnianarvoisa vastaanotto. Brasilia on todella rikas teollisuusmaa, joka on hyvin rikas kullassa, mutta silti johtajilla on viisaus tunnistaa Vierailunsa hetki, kun HERRA on lähettänyt Hänen Sanansaattajansa heidän luokseen.

HERRAN Väkevin Profeetta laskeutui Sao Pauloon lennolla Dubaista. Kun näimme Sao Paulon taivaanrannan, ja voitte katsoa googlesta, niin ymmärrätte, että täällä on todella massiivisia pilven piirtäjiä, todella valtava kaupunki, ja tämä on vain yksi Brasilian kaupunki. Sao Paulo on Brasilian suurin kaupunki ja suurin Latinalaisessa Amerikassa. Tämä on se kansakunta, joka vastaanotti hänet eilen.

Sitten hän lensi ultramoderniin Rio de Janeiron miljoonakaupunkiin, jossa oli upea vastaanotto. Koko Rio de Janeiron kaupungin senaattori tuli itse vastaanottamaan HERRAN Sanansaattajan. Kuvassa näette hänet, tämän vanhemman johtajan, joka tervehtii häntä ja ojentaa hänelle Brasilian lipun. He olivat lähettäneet kutsukirjeen, kutsuen HERRAN Palvelijan Brasiliaan.

Todella valtavaa ja kunniallista. Näin eilen todella totisen vastaanoton, ja tämä kansakunta on osoittanut HERRAN Profeetalle sen tason kunnioitusta, kuten ei mikään muu kansakunta. Muistamme brasilialaisen kunnianarvoisan Aranjan sanat, kun Israelin valtio luotiin 1948, kun he kokosivat kansakunnat luomaan Israelin valtiota, Brasilia seisoi Israelin tukena. JUMALA on reilu ja oikeudenmukainen. Näemme, kuinka JUMALA on uskollinen siunaten nyt sen tähden Brasiliaa. Brasilia on yksi suurimmista talouksista maailmassa, jossa talous on 2 miljardia Usan dollaria ja he ruokkivat 1/5 maailman populaatiosta, mutta he ovat tunnistaneet HERRAN lähettämän Sanansaattajan.

Brasilian ihmiset ovat erityisiä, sillä HERRAN Profeetta saapui keskiyön jälkeen, mutta Brasilian senaatti lähetti senaattorin vastaanottamaan heidät. Tämä kansakunta on todella viisas. He ovat tunnistaneet Vierailunsa hetken. Kun HERRAN Palvelija saapui ilossa ja puhutteli brasilialaisia, hän sanoi, että hän on tullut HERRAN lähettämänä tuomaan Lopunajan ja MESSIAAN tulemuksen Herätyksen. Hänellä on todella totinen ohjelma, alkaen Rio de Janeirosta, edeten toisiin kaupunkeihin.

Tämä Brasilian kansakunta on todella viisas maa, suuri talousmaa, vieden monia tuotteita maasta moniin eri kansakuntiin maailmassa, mutta he ovat olleet tarpeeksi nöyriä tunnistaen HERRAN lähettämän Sanansaattajan. Näimme aiemmilla vierailuilla, kuinka Kansallinen senaatti ojensi hänelle kunniamitalin siitä upeasta työstä, mitä hän tekee ihmiskunnan eteen.

Tällä kertaa Rio de Janeiron senaattori, Ray Rosenberg kirjoitti kirjeen, jonka Kansallinen senaatti hyväksyi, että he tunnistavat HERRAN Väkevän Profeetan HERRAN lähettämänä kansakuntiin. He ymmärtävät hyvin hänen mandaattinsa auttaa maailman kansakuntia, tunnustaen sen valtavan työn, jota hän on tehnyt maailman kansakunnissa.

He pyysivät, että HERRAN Profeetta toisi saman Herätyksen Brasiliaan. He ovat nähneet, kuinka hän on nostanut monia rampoja maasta, avannut monia sokeita silmiä ja avannut monia kuuroja korvia, ja avannut Taivaan nyt 16 kertaa, rikkoen Raamatun ennätyksen. Sitten kansallinen lakiatekevä kokous kirjoitti ja leimasi kirjeen, kutsuen HERRAN Palvelijan Rio de Janeiroon.

Aivan kuten hän sanoi, vaikka kansakunnat ovat langenneet, heillä on mahdollisuus tehdä parannus. Mutta että Brasilian kansakunnan senaattori ja kansakunnan johto on tunnistanut ja vastaanottanut ja kutsunut hänet Rio de Janeiroon, tunnistaen, että hän on itse HERRAN JUMALAN lähettämä.

Brasiliassa on huippulääkäreitä, mutta he eivät pysty nostamaan täysin rampoja maasta. He ymmärsivät, että he tarvitsevat JUMALAN avun nostamaan heidän rampojaan maasta, avaamaan sokeita silmiä ja kuuroja korvia, parantaen jopa HIV-Aidsin.

Päärabbi Shalom Lorindo, joka isännöi normaalisti HERRAN Profeetta Brasiliassa, yhdessä Brasilian Israelin suurlähettilään kunnioitetun Daniel Zoharin, sekä Brasilian korkeimman johdon kanssa, ovat valmistelleet lauantaiksi seremonian, jonne he ovat kutsuneet HERRAN Profeetan päävieraaksi, jossa he tulevat rukoilemaan israelilaisten panttivankien vapauttamisen puolesta, jotka Hamas terroristijärjestö otti panttivangeiksi 7.10.2023. He haluavat HERRAN Palvelijan vapauttavan ilmapallot, joissa lukee panttivankien nimet ja tekevän erityisen julistuksen, kun he rukoilevat panttivankien puolesta.

Tulee olemaan myös todella massiivinen Pastori Konferenssi, jonka Rio de Janieron senaattori Rosenbergin on järjestänyt 2.2.2024. Ympäri kaupunkia on mainostauluja ja monia radiokanavia, mobilisoiden Konferenssiin ja Parantumiskokoukseen. 118 bussia tulee viemään ihmisiä Kokouspaikalle. He ovat mobilisoineet kaikki seurakunnat. Senaattori itse, muita hallituksen johtajia ja monia pastoreita tulee osallistumaan Konferenssiin.

Sitten lauantaina 3.2. tulee olemaan massiivinen Parantumiskokous. Monia brasilialaisia lääkäreitä tulee olemaan mukana, todentaen kaikki sairaat ennen Parantumiskokousta. Todella vakavia järjestelyjä. Brasilialaiset lääkärit ovat todella totisia huippulääkäreitä, ja kaikki tulevat tuomaan sairaansa Parantumiskokoukseen, sillä he ovat nähneet sen valtavan Parantumisvoitelun HERRAN Väkevän Profeetan yllä. He ovat nähneet, että hän yksinkertaisesti julistaa asunnostaan Nairobista ja rammat kävelevät kaikkialla maailmassa. 4.2. HERRAN Palvelija tulee myös tapaamaan hallituksen johtajia ja vanhimpia Pastoreita. 6.2. on matkustuspäivä Capo Friioon.

Capo Frio ei ollut suunnitelmissa, mutta kun Capo Friion kaupunginjohtaja näki ne valtavat parantumiset Imperatrizissa ja muissa Brasilian kaupungeissa, hän anoi ja pyysi HERRAN Sanansaattajaa tulemaan myös Capo Friioon parantamaan heidän sairaitaan, ja hän hyväksyi kutsun. Kaupunginjohtaja on myös valmistanut seitsemän muuta kaupunkia vierailua varten. Perustuen tähän kunnioitukseen, voimme olla varmoja, että Brasilian Herätys tulee olemaan suurempi kuin Kenian, ja myös Brasilia tulee asuttamaan ja täyttämään Taivaan.

Sitten Capo Friiossa tulee olemaan Mega konferensseja, joita itse kaupunginjohtaja isännöi, järjestäen tämän todella valtavan kansainvälisen Konferenssin. 8.2. tulee olemaan Mega Parantumiskokous Capo Friiossa. He ovat mobilisoineet todella suurella tavalla.

Brasilia on kunnioittanut JUMALAA ja Hänen Palvelijaansa valtavalla tavalla. Vanhempi seurakunnan johto suurista mega-seurakunnista, vanhemmat poliittiset maan johtajat, armeijan poliisi on mukana. He ovat valmistelleen Cessna Citation Jetin lennättämään hänet Riosta to Cabo Frioon ja Cabo Friosta Sao Pauloon. Siunatussa Brasilian kansakunnassa on hyvin kunniallisia ihmisiä. He ovat identifioineet hänet, kenet ISÄ JUMALA on lähettänyt vierailemaan heidän luonaan.

Ja 9.-11.2. tulee olemaan monia kokouksia Sao Paulossa, suunnitellen Päätoimiston rakennusta vanhempien arkkitehtien ja insinöörien kanssa. He ovat ostaneet jo 5 eekkerin maa-alueen, jonne he aikovat rakentaa Päätoimiston. 30 senaattoria on myös pyytänyt saada tavata hänet Sao Paulossa, kutsuakseen heidät uudestaan Sao Pauloon.

Brasilia kansakuntana on todella kunnioittanut HERRAA todella totisella tavalla. Nämä ovat viisaita johtajia, jotka ovat tunnistaneet vierailunsa hetken ja huutavat, että heidän ihmisensä parannetaan.

He näkivät, kuinka HERRAN Profeetta on pelastanut maan kuivuudesta, avannut Taivaan 16 kertaa ja parantanut monia sairaita, joten he ovat nyt päättäneet rakentaa Päätoimiston HERRAN Profeetalle Sao Pauloon, Latinalaisen Amerikan suurimpaan kaupunkiin.

He haluavat, että HERRAN Sanansaattaja voisi tuoda tämän saman Herätyksen sinne, jotta myös Latinalaisen Amerikan ihmiset pääsisivät Taivaaseen. HERRAN Sanansaattaja voi nyt liikkua helpommin Latinalaisessa Amerikassa. Eräs liikemies on lahjoittanut hänelle yksityislentokoneen viedä evankeliumi kiireellä eri maihin. Nyt on aika myös Brasilialle ja Latinalaiselle Amerikalle, jotta heidän luonaan tullaan vierailemaan.

HERRAN Profeetta pyysi maailmanlaajuista TV:tä ja Radiota, ja tämä tulee nyt tapahtumaan, joka tulee lähettämään ohjelmaa Brasiliasta maailman kansakuntiin. Kun HERRAMME JEESUS KRISTUS itse keskusteli HERRAN Sanansaattajan kanssa, niin hän lupasi HERRALLE, että hän laittaisi kaikki maan kansakunnat palvomaan JEESUSTA KRISTUSTA kumartaen maahan vatsalleen. Hän on nyt tällä Missiolla.

Sitten toisessa näyssä ja keskustelussa hän kalasti maailman kansakuntia yhdessä JEESUKSEN KRISTUKSEN kanssa. Nyt hän on keskittymässä 2 miljardiin ihmiseen Latinalaisessa Amerikassa. Kenia vapauttaa hänet valtavassa ilossa, sillä hän on tehnyt jo työnsä Keniassa. Kenia saa myös aina osuutensa, kun HERRAN Profeetta julistaa parantumisen.

Kun Kenia siunasi Israelia ja auttoi Israelin armeijan konetta tankkaamaan Nairobissa Entebben rynnäkön aikana, auttaen Israelia ja Israelin lentokone pystyi palaamaan turvallisesti takaisin Israeliin, niin sen tähden HERRA on lähettänyt Hänen Väkevän Profeettansa Keniaan tuomaan tämän Mega Herätyksen, jonka olemme nähneet viimeisen 20 vuoden aikana. Samalla tavoin Israelin auttamisen tähden HERRA on nyt siunannut Brasiliaa, tuoden tämän Herätyksen Brasiliaan. Taivas on päättänyt lähettää hänet Keniasta Brasiliaan. Brasilialaiset ovat todella todella nöyriä ihmisiä, jotka rakastavat JEESUSTA.

(Raportti Brasiliasta 31.1.2024 / Pastori JJ & Pastori Michael Newswand. www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia